1 syyskuuta 2015 - JennyJanette

Rapunzel of Sweden

Heippa ihanaiset!

Tulin jakamaan teille aivan huikean uutisen, nimittäin sain Rapunzelilta yhteistyö merkeissä clip-on pidennykset. Ennen kuin alan kertomaan sen enempää tahdon kiittää Rapunzelia tästä mahtavasta tilaisuudesta, sekä kampaajanani toiminutta Iidaa♥


Mulla on ollut viimeaikoina jatkuva hiuskriisi ohuiden hiuksien takia. Lähes mikään väri ei ole pysynyt kauniin tasaisena kahta viikkoa kauemmin, samoin kävi niille muutama viikko sitten postatuille hiuksille. Seuraava ennen/jälkeen kuva saa teidät oikeasti tajuamaan mistä puhun: 

Enne kuva on tosiaan ne samat punaiset hiukset kun värjäsin muutama viikko sitten.. eipä näy pahemmin punaista, lisäksi tästä huomaa kuinka epätasaiset hiukseni olivat. Toisessa kuvassa puolestaan pidennysten sävyyn sopivat omat hiukset, tasoitetut latvat sekä itse pidennykset. tyvi värjättiin hiukan tummemmaksi. Kun vertailette näitä kahta voitte kuvitella kuinka selkä suorana kampaamo käynnin jälkeen kävelin tuolla kaduilla :'D Mielestäni tälläinen intensiivisempi sävy sopii hyvin syksyyn ja kesällä puolestaan sitten enemmän luonnollisempia sävyjä.

Nämä omani ovat Rapunzelin orginal klipsipidennykset, Ne ovat 50cm pitkät, aitoa hiusta ja sävyä mahongin ruskea #33. Setti sisälsi 7 osiota, se riitti hyvin koko pidennykseen. Clip-onit löytyvät TÄÄLTÄ. Pidennykset vaikuttavat laadukkaan oloisilta, en löydä niistä mitään moitittavaa. Rapunzel lähetti minulle myös silkkitippoja, jotka suojaavat hiusta ja auttavat pitämään ne hyväkuntoisina. Klipsipidennykset valitsin, koska halusin mahdollisuuden tuulettaa päänahkaa välillä kunnolla. Toimitus oli nopeaa kun miettii että paketti tuli kuitenkin Ruotsista ja se postitettiin viime viikon keskivaiheilla ja saapui jo tämän viikon alussa, eli ihan muutamassa päivässä kun keskellä oli viikonloppu.


Oikeanlainen hiusmalli saa aivan varmasti itseluottamuken nousemaan! Tahdon myös mainita ettei minua ole pyydetty kehumaan pidennyksiä, vaan olen aidosti ja oikeasti tyytyväinen niihin ja ainoa asia mitä saa harmitella on etten ole hankkinut niitä aikaisemmin :D ♥

Miten on kiinnostaisiko teille jatkossa postauksia esimerkiksi pidennysten kanssa tehdyistä kampauksista?

Thank you very much Rapunzel of Sweden!


Megan Fox makeup

Moikka! Mun blogiin on tultu viime viikkoina paljon hakusanoilla "juhlameikki" "meikkaus vinkit" ja niin edespäin ja tajusin että mähän en oo pitkään aikaan päivitellyt meikkaus juttuja! :O Joten tässä sitä nyt tulisi.. Selailin pinterestistä kuvia josta saisin inpiraatiota meikkiin ja päädyin lopulta valitsemaan Megan Foxin kauniin meikin inspiraation lähteeksi. Meikissä ideana on punaiset huulet sekä kajaali joka häijytetään ja se paksunee silmän ulkonurkkaa kohden. Meganilla kuvassa on kajaalia myös sisäluomella mutta itsestäni tulee helposti emon näköinen enkä tahtonut laittaa kuin ulkonurkkaan.

Tämä meikki sopii takuu varmasti juhliin tai illan istujaisiin :)

Käytetyt meikit: Meikkivoide-Isadora | Ripsiväri-Oriflame | Kulmaväri-Essence | Huultenrajauskynä-? | Kajaali-Victoria Secret | Huulipuna-Rimmel


Mitäs tykkäsitte meikkipostauksesta, näitä lisää? Tykkäisittekö meikki tutorialeista/videoista? :)


Inspiration outfit: Carrie Bradshaw

Evening my love! Tällä kertaa olisi vuorossa sunnuntai kuulumisia. Aamun vietin rauhassa kahvi kupposen kera kotona ja päivällä sitten kahvi puolestaan nautittiin ystävien kanssa Coffee housessa. 

Iidan kanssa valitsimme mokkamarjanne kahvin joka maistui ihan taivaalliselta, suosittelen ehdottomasti maistamaan jos tahtoo herkutella kahvilassa. Jonna otti ihan perus kaakaon :) Kahvejen jälkeen lähdimme kävelemään ja etsimään kivoja kuvaus paikkoja porista ja löysimmekin muutaman. Varmaankin muiden silmissä näytin ihan turistilta kun räpsein innossani kuvia joka paikasta :D

Yksi parhaista inspiraation lähteistä asuun löytyy Sinkkuelämää sarjasta. Mua on jotenkin alkanut kiehtomaan vaatteissa se ettei ota pukeutumista liian vakavasti ja tähän varmasti paras esikuva on Carrie Bradshaw! Ennen mun oli vaikea pukeutua kolmeen eri väriin, mutta nykyään taas en voisi kuvitellakkaan pukeutuvani kahteen. Värit tuovat kolmiulotteisuutta ja kiinnostavuutta asuihin.


Kuvan ihanat matala vartiset nilkkurit löysin ruokaostoksilla ollessani Prismassa, voitteko kuvitella... Hintaa kengille tuli vaivaiset 20€ ja ne ovat super mukavat poiketen normaalista, kun korot ovat ehkä juuri ja juuri 5cm? Beigekin on mulle uusi tuttavuus sillä en ole ikinä omistanut yksiäkään tämän sävyisiä kenkiä.


 Olen ehdottomasti nykyään sitä mieltä että hameen voi pukea melkein koska tahansa yleen, jos ei joudu olemaan paljon ulkona. Itse melkein hikoilin tämän asun kanssa vaikka oli vajaa 10 astetta lämmintä.

Mitäs piditte asusta? :)

Palataan taas pian! ♥

I ♥ Corgi

Moikka! Netissä olen törmännyt paljon kysymyksiin corgeista ja ajattelin nyt tulla jakamaan kokemukseni tästä rodusta ja kertomaan miksi itse päädyin corgi pembrokeen. Seuraava teksti koskee tosiaan ainoastaan koiria, joten jos tälläinen ei kiinnosta niin skipatkaa koko postaus. Tämän postauksen on tarkoitus lähinnä olla avuksi niille jotka harvitsevat kyseistä rotua :)
Meillä tosiaan näitä löytyy kaksin kappalein Waldo 1,5v ja Elmo 3kk.




Miksi corgi
Ennen ensimmäisen koiran hankintaa tutustuin rotuun monilla eri sivustoilla ja kokemukset corgista kuulostivat juuri siltä mitä haen, loppuen lopuksi sitten päädyin tekemään koirarotu testejä josta lähes jokaisessa oli viiden ensimmäisen rodun joukossa corgi pembroke. Lisäksi halusin pienen koiran joka ei kuitenkaan ole "liian pieni". Testin löydät TÄÄLTÄ


Millainen corgi on
Ensimmäiseksi mainitsisin että erittäin ihmisrakas ja uskollinen! En ole ikinä tavannut corgia joka jollain tavalla välttelisi ihmisiä, mutta voihan tietysti niinkin varmasti käydä jos on kipeä tai kasvatus pielessä. Haukku herkkyys on kiinnostanut myös monia joten Waldo ei haukkunut juurikaan kun asuimme rivitalossa ja tänne omakotitaloon muuttaessa haukkuminen hiukan lisääntyi kun näkyi enemmän koiria ja kulkeminen paljon vapaampaa, kun Elmo tuli taloon voisi melkein sanoa että se haukkuu kaikelle oli se sitten imuri tai ohi menevä mopo, lisäksi on kova kilpailu siitä kumpi pääsee ensin haukkumaan ulkoovelle kun sanoo sanan "ulos" eli joukossa tyhmyys tiivistyy :D Huom nämä ovat vain omia kokemuksia rodustani ja koirat ovat persoonallisia :)


Hinta
Sehän on paljon kasvattajasta kiinni ja nykyään ne maksavat paljon enemmän. Meillä muistaakseni Waldo maksoi 1200€ ja Elmo 1300€. Hinnat vaihtelee paljon siinä 1000-1500€ välillä.

Molemmat karvakavereistani ovat tosi hellyydenkipeitä, mutta tulevat kuitenkin hyvin toimeen keskenään, ne ovat ihan kuin veljekset ♥ Ihan haluan myös kumota sen ennakkoluulon ettei kaiksi nuorta uros koiraa tulisi keskenään toimeen jossain tapauksissa niin voi käydä mutta onneksi meillä kävi hyvin :) Tietystihän kaikki vasta varmistuu kun nuo tuosta kasvavat

Kysykää ihmeessä jos jäi jotain epäselvyyksiä ja kertokaa myöskin te omat kokemuksenne!


Tasty & fast dessert

Heippa, tulin jakamaan teille erään hyvän herkun jossa yhdistyy kylmä ja kuuma. Itse en ole mikään suuri banaanin ystävä, mutta muistin pienenä syöneeni kiinalaisessa ravintolassa paistettuja banaaneita jäätelön kera joka oli ihan super hyvää! Jos sulta löytää tällä hetkellä vähän tummuneita banaaneita niin hyödynnä se ihmeessä tähän helppoon jälkiruokaan. Oikeasti tähän herkkuunhan sä et tarvitse muuta kuin ne banaanit mutta kerron kuitenkin kuinka mä tein.


Tarvitset:
Appelsiinin mehun
Fariinisokeria
Vaahtera siirappia
Kypsiä banaaneja
---
Mustikoita
Vanilia jäätelöä
Vaahterasiirappia
(Ostin myös manteleita tätä varten mutta unohdin käyttää ne :'D)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Halkaise tällä välin banaanit kahtia pituus suunnassa ja laita ne uuni vuokaan. Purista appelsiinin mehu banaanejen päälle ja ripottele joukkoon fariinisokeria oman maun mukaan. Laita banaanit uuniin kunnes sokeri sulaa ja banaanit saavat hiukan ruskeaa sävyä pintaan. Nauti jäätelön ja tuoreiden marjojen kera, appelssiinin mehu toimii myös hyvänä kastikkeena ja vaaterasiirappi sopii tämän kanssa myös täydellisesti.


Tämä on todella helppo, edullinen ja nopea herkku! Valmistukseen menee käytännössä vain sen verran kun halkaiset banaanit ja teet jäätelöpallot, itselläni tähän ei mennyt edes varttia. Pieni juttu kuitenkin jossa itse kämmäsin nimittäin banaanit tummuvat todella nopeasti itse katsoin minuutin välein uuniin ja yhtäkkiä ne olivatkin tummia :D

Oletko sinä kokeillut kyseistä herkkua?



Autumn outfit

Apua kunnei kukaan kertonut mulle että sinkkuelämää sarja alkoi alusta viime kuussa, onneksi lauantaina tulee vitos jaksosta lähtien uusinnat, mutta missasin 4 ensimmäistä jaksoa! Lauantaina 21-22.30 on siis pyhitetty telkkarin tujjotteluun ♥♥♥ Sitten asiaan...

Mun vaatekaapissa on jo pitkään lojunut eräs harmaa hame joka on tuottanut mulle suurta pään vaivaa myynkö vai enkö, tulenko koskaan käyttämään. Harmaa on mulle jotenkin niin vieras väri, mahdankohan omistaa lökäreiden lisäksi yhtäkään harmaata vaatekappaletta? Päätin kuitenkin rohkaistua ja poistua mukavuus alueelta ja puin sen ylleni. Yllätyin kyllä vähän itsekkin että niin tylsästä vaatteesta voi saada erikoisen asukokonaisuuden.







Tämä asu olisi saattanut ehkä toimia vieläkin paremmin nilkkureiden kanssa koska saapaiden kanssa jalat näyttivät hieman tönköiltä. Oli kuitenkin niin viileä ilma etten uskaltanut paljastaa koko jalkoja.

Nyt kuitenkin annan sanavallan teille heitänkö hameen roskiin/myyn vai kehtaanko käyttää jatkossakin? Eli hot or not?


Unelmista totta

Jipiii! On ihan pakko tulla hehkuttamaan teille elikkäs lennot on nyt varattu! 5.5.2016 tähän aikaan (LA aikaan) mä olen Los Angelesissä luultavasti matkalla kohti ensimmäistä hotelliamme, joka sijaitsee Hollywoodissa, jos suunnitelmat vain pitävät! Mä en voi vieläkään uskoa että yksi mun suurimmista unelmista käy toteen. 
Road trip kuulostaa tällä hetkellä tältä Los Angeles - Arizona Gran Canyon - Las Vegas - Yosemite kansallispuisto - San Francisco - Los Angeles ja aikaa on tasan kaksi viikkoa. Eli se New york nyt jää ensikertaan. Loput hotellit Hollywoodin jälkeen varataan sitten vähän ennen matkaa tai sitten paikan päällä katsotaan mikä parhaalta tuntuu. Jesse ehdotti että hoidettaisiin majoitus Air bnb kautta, eli nukuttaisiin yksityisissä majoituspaikoissa, mutta ensikertalaisena tämä kuitenkin puistatti mua.. hotelleilla siis luultavasti mennään. Jokaiselta hotellilta vaadin sen että on oma huone ja kylppäri ja että arvostelut on siinä keskivaiheen paremman puolella. Kuitenkaan emme mihinkään korkea tasoisiin hotelleihin aijo majottautua kun olemme vain yöpymässä ja aina aamun koittaessa lähdemme matkaan, mutta kukapa tahtoisi vieraakseen torakoita tai petiluteita,hyi!
Auton vuokraamme meitä vastaan Losin lentokentälle, jonka sitten palautamme lähtiessämme samaan paikkaan HUOM NÄMÄ ON VAIN SUUNNITELMIA.

Kuvat we heart it
Mä en osaa sanoin kuvailla kuinka innoissani oon, mutta keltä tahansa kaverilta kun kysyisi niin oon hehkuttanut tän asian jo ihan puhki. Pahiten tästä joutuu kärsimään matkakumppanini Jesse :'D

Pari kysymystä mulla olisi vielä joita en löytänyt mistään, eli jos tiedät vastauksen olen enemmän kuin kiitollinen siitä!

Maksaako yksin vaeltaminen Yosemiten kansallispuistossa ja Grand Canyonilla? Jos menee siis ihan ilman opastusta ja kävellen (onko edes sallitua).

Mitä maksaa liput paikan päältä ostettuna universal studioon ja onko näkemisen/hintansa arvoinen? Emme ole varmoja menemmenkö käymään, joten emme osta etukäteen.

Missä muualla tällä akselilla jolla matkustamme kannatta käydä?

Aika on nyt tiukasti hollilla eikä postauksia tule tämän enempää kuin kerran viikossa ja nekin sellaisia johon ei mene koko päivää. Teen kuusipäiväistä työviikkoa ja kaikki melkein iltavuoroja. Toivon nyt pientä ymmärrystä lukijoilta.







MAKEOVER: REDHEAD

Buenos dias!

Tosiaan lupasin tulla teille näyttämään jotakin ja ne jotka eivät mua instassa seuraa niin tuskimpa tietävät vielä nimittäin musta tuli muutama päivä sitten punapää! Kyllä luit oikein.. voi herkempiä tässä vaiheessa oksettaa koska mullekkin tulee vähän näistä itselle sellainen olo että "nyt se muuttaa koko elämänsä päälaelleen" mutta ei, näin ei ole vaan ihan samaa rataa jatketaan. Edelleen olen se sama tyttö joka juuri koskaan ei suutu. Tämä nyt oli vain joku extempore idea, katsotaan kauan kestää.








Lupasin vielä laittaa kuvat uusista ripsistä, nämä ovat nyt D kaarella ja 12mm pituudella. :) Valitettavast ripsientekijäni muuttaa noormarkkuun ja kiireisenä ihmisenä sinne en ehdi. Näistä on kyllä vaikea luopua kun helpottaa aamuja niin paljon! Olisiko teillä suositella OIKEASTI hyviä ripsien tekijöitä Porista tai Ulvilasta? 

Mitäs tykkäätte hiuksista ja ripsistä? 


DIY: ~Lampunvarjostin~

Heipsaan! Mulla on ollut joskus aikasemminkin muutama DIY ohjetta ja niistä on tykätty, niin ajattelin taas toteuttaa tälläisen. Eilen kun olin menossa ripsihuoltoon huomasin olevani etuajassa, joten päätin piipahtaa vieressä olevalle kirppikselle, eipä sieltä sitten tarttunut mitään mukaani olen ehkä vähän nirso ihailin kuitenkin erästä mintunvihreää marmorista lampunjalkaa ja kumosin ihailuni "eihän tässä ole edes varjostinta, enkä tiedä toimiiko tämä". Sen jälkeen sitten vietinkin unettoman yön unelmoidessa siitä lampunjalasta jonka jätin ostamatta. Aamulla ei vaadittu kahta sanaa vaan riensin heti hakemaan sen. Ongelma kuitenkin oli edelleen se lampuvarjostin.. kiersin läpi tokmannin, jyskin, honkkarin, cittarin, askon sekä sotkan, eikä yhtäkään varjostinta löytynyt. Prismassa niitä oli lähemmäs 20€, ei kiitos. Sain sitten vielä paremman idean ja päätin tuunata varjostimen itse. 

Tarvitset:
~Lampunjalan
~Lampunvarjostimen, vaikkapa kirpparilta vähän kellastuneen
~Tapettia/kangasta/sanomalehteä tai millä ikinä tahdotkaan varjostimesi päällystää
~Liimaa & Sakset
~Koristeita (vaikkapa kuivattuja kukkia, helmiä tai nappeja yms käytä mielikuvitustasi)
Itse käytin tapetin jäämän tähän. Leikkasin tapetin varjostimen muotoon niin että jätin hiukan ylimäärästä jotta sain taitettua leikatut päät sisäänpäin. Liimasin ihan normaalilla askartelu liimalla tapetin kiinni varjostimeen jonka jälkeen lisäsin kultaista nauhaa varjostimen ala reunaan. Lopuksi liimailin hajonneesta korusta kultaisia kukkasia sinne tänne.

Kuten aikasemmin jo kerroinkin niin asunnosta alkaa löytymään juurikin mintunvihreitä sisustuselementtejä, olen alkanut näitä nyt pikku hiljaa haalimaan eikä tunnu vielä yhtään pahalta sävyltä, päinvastoin! Turkoosista mulle tuli parin tuikkukipan jälkeen kuvotus :D


Kultanen nauha maksoi 1€/m, lampunjalka 2,50€, varjostin 2€ eli tälle koko tsysteemille tuli hintaa vain 5,50€, erikoisemmat pöytälamput maksavat helposti monta kymppiä ja tälläistä ei tule varmasti toista vastaan, suosittelen ehdottomasti tuunaamaan!


Tässä vielä muutama hauska idea ja eikun ideoimaan! :)

Pahoittelen kuvien laatua testailin uusia asetuksia jotka näemmä ovat vielä vähän hakusessa ja että postauksen valmistuminen kesti näin kauan, viisaasti odottelin iltaa, jotta saan saman kuvan napattua myö hämärässä :'D