1 San Francisco & Alcatraz - JennyJanette

San Francisco & Alcatraz

Loppu suoralla ollaan.. Käydään vielä kurkistamassa San Franciscoa ja sielä sijaitsevaa Alcatrazia, sekä myöhemmin päästään vielä muistelemaan ihanaa USA:ta Highway 1 parissa! Alcatraz on San Franciscossa saarella sijaitseva aikoinaan toiminut pahamaineinen vankila. Alctraz on toiminut myös tätä ennen varuskuntana ja nykyään se on matkailunähtävyys.


Sinne pääsee San Franciscon ja Alcatrazin välillä kulkevalla lautalla ja tämä koko lysti maksoi parikymppiä per henkilö kaiken kaikkiaan. Tällä hinnalla sai viipyä niin kauan saarella kuin tahtoi viimeiseen lauttaan asti joka lähti muistaakseni kahden aikaan yöllä pois. Me kumminkin suuntasimme sinne heti aamulla joten ei huvittanut viipyä siellä yöhön asti ilman ruokaa :D Liput oli monella päivällä eteenpäin varattu loppuun joten kannattaa varailla ne ajoissa netistä. Yö matkoja ei löytynyt koko matkamme ajalle eli ne ovat vielä suositumpia. Paikat olivat oikeasti aivan täyteen ahdetut matkustus ajankohtanamme joten kuvaaminen oli paikoittain hankalaa ihmis paljouden takia. Lisäksi pois lähtiessämme jännitimme pääsemmekö lauttaan ja meidän onneksemme jono katkaistiin vain noin kymmenen ihmistä meidän jälkeemme, jos miettii että paikan päällä ihmisiä oli satoja.








Saari oli mahtava kohde myös maisemien ansiosta sillä Golden Gatesta ja kaupungistakin sai hyviä maisemakuvia. Valitettavasti epäonnekseni muistikorttini oli reissun aikana vaurioittunut osittain ja koneelle siirtäessäni puolet kuvista näkyivät harmaana palkkina. Tässä kuitenkin hiukan esimakua.



 Alcatrazilla oli paljon kasvillisuutta johon koskeminen oli ehdottomasti kielletty. Myös kiven vieminen yms saarelta oli rangaistava teko sillä koko saari oli täysin rauhoitettu. Jopa syöminen ja tupakointi on sallittua ainoastaan saaren yhdellä aluella, jotta minimoidaan roskaamisen riski. Jos tahdotte tietää paremmin Alcatrazin historiasta niin suunnatkaapa ihmeessä itse paikan päälle tai googletelkaa lisää sillä minä en ole niin vahvoja kielinaisia että olisin ymmärtänyt kaikki opastajan sepostukset. Kokemus oli silti mielenkiintoinen ja jännittävä joten suosittelen ehdottomasti pistäytymään jos matkakohteena on San Francisco!

 Aamulla matkalla satamaan jouduimme ruuhkaan tietyön takia. Siinä lähes tunnin seisoskelun aikana oli hyvä kuvailla kaupunkia.. Suosittelen siis varaamaan paljon aikaa ajomatkaan. Pystytkö laskemaan kuinka monta rakennusta tässä kuvassa näkyy? Taas yhtä kokemusta rikkaampana voi sanoa rehellisesti että tämä on vain päästävä itse näkemään koska mikään kuva ei korvaa kokemusta. Onneksi Tammi-Helmikuussa pääsemme nauttimaan ihanasta Jenkkilästä uudelleen tällä kertaa New Yorkin parissa♥ 
Jenkeissä ravintoloissa ja kahviloissa kutsutaan monesti nimellä noutamaan ruoka ja San Franciscon Starbucks oli ehkä ainoa paikka jossa nimeni ymmärrettiin väärin, lausuin koko matkan nimeni vain "Jenny" vaikka se kuuluisi lausua lähinnä "zeni" joten nimeni oli sitten yenu :'D 

Jaathan omat kokemuksesi ja mielipiteesi kommentti boksiin :)♥

Xoxo Jenny

6 kommenttia

  1. Alcatrazissa olis kyllä tosi kiva käydä!

    <3: Jasmin N
    littlethingswithjassy.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Hyviä kuvia! Blogisi on todella kiva, vaikutat mukavalta persoonalta niin olisi hauska kuulla ajatuksistasi ja mielipiteistäsi. Viitsisitkö toteuttaa jonkun mielipide-/ajatuspostauksen? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmu paljon ihana kuulla että postaukseni kiinnostavat :)♥ multa saattaisi kyllä löytyä joku mielipide tai ajatus jonka voisin jakaa teidän kanssanne, joten pistetään korvan taa, kiitos ehdotuksestasi :)

      Poista
  3. Oi vitsit pakko itsekkin päästä joskus käymään jenkeissä :) Matkusteltua on tullut tähän asti vain ruotsissa, norjassa, virossa, kreetalla ja egyptissä (oli ihana punainen meri <3)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli nekin varmasti hienoja kohteita, voi että pääsisipä itsekkin joskus näkemään <3 Mekin lähdetään ensi viikolla Kreetalle oliko kiva kohde? :)

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥