1 joulukuuta 2017 - JennyJanette

JOULUINEN ROCKY ROAD

Loistavaa joulukuun 20 päivää kaikille!  Voitteko kuvitella että enään neljä yötä aattoon, itse olen ainakin saanut hikoilla kuin pieni sika näiden joulukiireiden kanssa. I know edellinen joulukalenterin luukku julkaistu melkein viikko sitten ja olen siitä tosi pahoillani 😔❤ Valitettavasti työt vie mun elämästä joku 80% ja noita aijempiakin luukkuja oon saanut kuvailla työpaikan pihassa ja viimeisellä postauksia samalla kun vaihdan Lidlin logolla varustettua työpaitaa päälle. Yksi vapaapäivä siellä täällä on tietysti aina varattu arkisiin asioihin kuten siivoukseen ja näin joulun alla lahjojen shoppailuun, pikkujouluihin sekä paketointiin, että huhhuh! Mulle on tullut myös yksityisviestejä että mitä miksei luukkuja enää tule mutta mä todella toivon että ymmärrätte, vielä kun ennen joulukalenteria sanoin etten lupaa täyttä 24 luukkua koska tuosta 24 päivästä on ollut lähes 20 työpäiviä. Oikeasti mulla on läppärillä tiedosto jossa on joka päivälle suunniteltuna postausidea, mutta jos aika ei riitä niin sille ei vaan valitettavasti voi mitään, vaikka kuinka paljon tahtoisin. Anyway näillä mennään ja tulin nyt kaikesta huolimatta jakamaan teille ennen työvuoron alkua uuden luukun 😍

Tosiaan oon tässä katsonut kun blogit ja uutis-sivut jakavat toistaan upeampia lahjaideoita, mutta mieleeni pongahti ajatus "missä kaikki itse tehtyt lahjaideat?". Itse arvostan todella paljon sitä että joku toteuttaa itseään ja tuo oman kädenjälkensä lahjaan. No tästä inspiroituneena ajattelin että täältä voisi vielä löytyä kaltaisiani ihmisiä joilla ei ole kaikki lahjat kasassa ja samalla miettivät mikä olisi tarpeeksi persoonallinen lahja huippu tyypille. Jouluiset pipari Rocky Roadit nousivat melkein ensimmäisenä mieleeni, koska tämän lahjan saaja on todellinen herkkusuu. Itse tahdoin tehdä tämän kolmen suklaan avulla.


Tarvitset:

200g maitosuklaata
100g valkosuklaata
100g tummaasuklaata
kourallinen mini vaahtokarkkeja
pari piparia
25g voita

Sulata suklaat ja voi erikseen. Lisää voisula, tumma- ja maitosuklaa, levitä ne pieneen leivinpaperilla peitettyyn vuokaan. Koristele suklaa murskatuilla pipareilla ja vaahtokarkeilla. Valuta lusikan avulla päälle valkosuklaata. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään tunniksi. Leikkaa levy paloiksi lasipurkkiin ja koristele jouluisesti. Säilytä Rocky road jääkaapissa.



Esimerkiksi Tigersista löytyy ihania "home made" tarroja joita voi liimailla purkin kylkeen. Halpa-hallista puolestaan löytyy ihania puukylttejä joissa esimerkiksi lukee tuo "from my heart". Mielestäni leipomusten lisäksi ihania joululahja ideoita on esimerkiksi itse tehdyt saippuat, villasukat ja kynttilät. 

Oletko sinä tehnyt joululahjoja itse tänä vuonna?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 14: MYSTERYBOX COCOPANDALTA

Heissulivei! Voitteko kuvitella että tasan kymmenen päivää jouluaattoon?! Tänään joulukalenterin luukusta paljastuu Cocopandalta saadun mysteryboxin unboxaus eli tosiaan mä en ennalta tiennyt mitä paketti sisältää ja Cocopandan ihanalla tiimillä oli täysin vapaat kädet tuotteiden valinnassa. Ennenkun mennään itse mysteryboxiin tahdon mainita että en ole omistanut aijemmin yhtäkään tämän boxin tuotetta, joka oli myös ihan super kiva juttu sillä nyt pääsin  kerrankin testaamaan kosmetiikkaa "ilman ennakkoluuloja". En myöskään googletellut näistä tuotteista ennen testaamista, niinkuin normaalisti teen ennenkuin tilaan mitään.



MakeUp Eraser Pink - MakeUp Eraser liinaa käytetään nimensä mukaisesti meikin pyyhkimiseen. Liina on todella miellyttävän pehmeää materiaalia ja se poistaa meikin ilman pesuainetta. Liinaa kostutetaan lämpimällä vedellä ja pyyhitään meikki pois. MakeUp Eraserin voi pestä koneessa ja käyttää yhä uudelleen ja uudelleen. Testasin liinaa pohjameikin ja matta huulipunan poistamiseen ja molemmat lähti vaivatta. Koitin myös putsata Milanin metallic huulilakkaa liinalla mutta vaikka aikamoinen taikaliina onkin niin enään näin tujua meikkiä se ei poistanut. Sanoisin kuitenkin että hittituote sillä kaikki jotka nämä kyseiset huulilakat tietävät, niin niiden poisto onnistuu ainoastaan öljypitoisella meikinpoistoaineella. Arvosana 9/10


Revolution Beyond Radiance - Paletti sisältää kolme pigmenttistä korostusväriä. Kaksi ensimmäistä sävyä sopivat loistavasti vaalean ihon kanssa ja paletin viimeinen sävy tuo päivetyksen näköä kasvoille, joten se tulee varmasti käyttöön kesällä. Paletissa on koko kannen kokoinen peili, eli tämä on ihan loistava tuote matkalle mukaan. Suosittelen lämpimästi, hinta-laatu suhteen ansiosta annan arvosanaksi 10/10.


DAYTOX Peel off mask - Voitteko kuvitella että mä juuri sanoin ystävälleni että harmi kun en ole löytänyt peel off maskeja purkissa ja voiko heti osua tälläinen tuuri kohdalle! Naamiota levitetään kasvojen T-alueelle ja annetaan vaikuttaa 25-30minuuttia. Itse en vielä ensimmäisellä kerralla huomannut näkyviä tuloksia toisin kuin aijemmin käyttämässäni mutanaamiossa näkyi heti irronneita mustapäitä. Kasvot kuitenkin tuntuivat tosi sileiltä käytön jälkeen ja uskon että näkyvät tulokset tulevat säännöllisellä käytöllä eli ensivaikutelmasta annan arvosanaksi 8/10. Tämä oli kuitenkin helpompi levittää kuin mutanaamio ja tuubipullosta lisä plussa kun saa annosteltua tarvitsemansa määrän itse.


 Baby doll
 Embellishment
Beauty Mark

NYX Lip Lingerie Set 02 - Mulle tuli fiilis että Cocopanda oli tsekannut mun joululahja toivelistan tai sitten he ovat ennustajia, koska tosiaan mulla oli NYX lip vault setti joululahja toivelistalla ja olin kun pikkulapsi karkkikaupassa kun näin tämän tuotteen paketissa :D Nämä nestemäiset huulipunat pysyvät huulilla ihan uskomattoman kauan ja kestävät syömiset sekä juomiset. Sanoisin että vähintään yhden tälläisen huulipunan jokainen nainen tarvitsee! Tämän setin sävyt oli mielestäni tosi osuvasti joka tarkoitukseen sopivat. Setti sisältää sävyt Embellishment, Beauty Mark, Baby Doll Sanoisin että pienestä huulien kuivumisesta johtuen arvosana 9/10 mutta muuten kympin tuote.




NYX City set Stockholm - Tämä paletti sisältää nestemäisen huulipunan, korostusvärin, poskipunan sekä neljä punertavan sävyistä luomiväriä. Paletin sävyt sopivat loistavasti toistensa kanssa yhteen ja näiden avulla saa loihdittua upean meikin. NYX City set paletit ovat saaneet inspiraationsa jännittävimmistä suurkaupungeista. Jos paletti sisältäisi poskipuna- ja luomivärisiveltimen tämän saisi napattua pelkästään mukaan siitä johtuen 8/10, mutta meikkipöydälle oikein huipputuote. Otan aivan varmasti tämän Pariisin reissulle mukaan.


Wunder 2 brow gel - Wunderbrow sisältää kuituja jotka kiinnittyvät kulmakarvoihin ja lähtee vasta kun sen itse pesee pois. Tämä kulmageeli oli kyllä uusi tuote joka tulee päivittäin käyttöön, sillä mun meikkipöydältä on täysin puuttunut kulmageeli. Pidin tätä jo parina päivänä töissä ja kotiin mennessä kulmat olivat yhä huolitellun näköiset. Pieni miinut erillisestä aplikaattorista, muuten loistava tuote arvosanaksi annan siis tälle 9/10.

Pakko sanoa että Cocopandaa ei kyllä turhaan äänestetty vuoden verkkokaupaksi ja myönnän että itsekkin syyllistyn todella usein kuolaamaan heidän laajaa ja edullista valikoimaa. Iso kiitos vielä Cocopandalle mahtavista tuotteista ❤ 

Mikä näistä kuulosti sun mielestä kivoimmalta?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 12: JOKA SÄÄN KENGÄT

Näillä säillä kun loska vaihtuu jääksi päivästä toiseen niin haasteeksi koituu kenkien valinta. Samalla kun haluaisi ettei sukat kastu, eikä jäillä liukastu ja vielä koittaa näyttää vähän tyylikkäältäkin. No mä löysin näihin kolmeen ongelmaan ratkaisun, Haltin Point II varsikengät. Voisin sanoa näitä joka sään kengiksi, sillä Haltin kengät ovat suunniteltu pohjoismaiden vaihteleviin sääolosuhteisiin sopiviksi. Halti Point II kengissä on TR-kumipohja joka pitää hyvin myös pakkasella eikä kovetu kuin normaalien kengien kumipohjat. Sisällä on hengittävä ja kosteutta hylkivä cambree karvavuori, mutta lisäksi viileämmillä säillä lämmittävä pohjallinen tai villasukat varmasti ovat hyvä lisä. Näillä jaksaa varmasti kävellä pitempiäkin matkoja ilman että jalat väsyy. Pohja on myös muotoiltu niin että pitoa pitäisi olla myös jäisillekkin poluille.

No kylläpä oli taas sellainen mainospuhe, kenelle muulle tuli mieleen se ärsyttävä mainos jossa rallatetaan "kotimaisilla kengillä"?😁ARGH JENNY ONKO AINA PAKKO VETÄÄ ÖVERIKSI?! Tämä postaus ei ole tosiaan yhteistyö vaan olen maksanut kengät kokonaan omalla rahalla, haluan vain vinkata teille tästä loistavasta löydöstä. Huomasin Budget sport mainoslehdessä tarjouksen Halti Point II kengissä 39,90€ (norm.59,90) ja olin pitkään suunnitellut ostavani joka sään kengät, jotka samalla näyttäisivät tyylikkäiltä joten mikä tämän parempi tilaisuus. 





Oletko sä löytänyt jo hyvät talvikengät?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 11: MATKA BOOKATTUNA

Bonsoir eli hyvää iltaa! Arvaattekos mihin me ollaan lähdössä tammikuussa? Ranskaan tietenkin, tarkemmin sanottuna Pariisiin. Mulle Pariisi on ollut jo pitkään unelmalistalla, koska se nyt on vain mielestäni paikka jossa kaikkien pitää elämänsä aikana käydä. Kuuntelemassa ylimielisiä ranskalaisia? No ei, vaan fiilistelemässä ja sivistymässä. Pariisihan on tunnettu tietenkin  kuuluisasta Eiffel tornista, riemukaaresta ja Notre Damesta, mutta uskon että se tekee minuun myös vaikutuksen muutenkin. Voin kuvitella että Pariisi on todella kaunis kesällä, mutta sää ei muhun vaikuta kunhan vaan näen ja koen paljon. Itse kuulun niihin ihmisiin jotka haluaa kulkea syrjäisimpiä katuja ja etsiä jännittäviä kohteita. Tietysti tämä ei ole aina kaikista viisain vaihtoehto, mutta olisihan se aika tyhmää aina vaan pelätä reissussa että jotain tapahtuu, tottakai kaikkeen kannattaa olla varautunut.

Inspiraatio kuvat printerest

Mulla oli tosi pitkään sellainen ahdistunut olo että apua ei yhtään matkaa buukattuna ja vitsi että tuli helpottunut fiilis kun vihdoinkin päästiin tekemään se. Siis kyllä te tiedätte kun rakastaa jotain asiaa niin paljon että melkein tarvitsee sitä elääkseen, niin mulle se on matkustus. Toisille se voi olla rakas harrastus esim ratsastus, jollekkin muoti tai meikkaus ja toiselle työ. Mikään niistä ei ole toista huonompi, kunhan se on se oma juttu jota rakastat ja tykkäät tehdä! Näihin sanoihin ja tunnelmiin hyvä yötä ❤

Mikä on sun intohimo?

XOXO Jennyjanette

LUUKKU 10: LUKIJA ARVONTA


Yllätyyys! Vaikka joulukalenterin unboxaus saikin eniten ääniä, niin toisiksi eniten ääniä oli saanut arvonta lukijoille ja tottakai haluan muistaa teitä näin joulun alla 💖 Haluan kiittää teitä menneestä vuodesta, jokaisesta kommentista, jokaisesta facebook tykkäyksestä,  kaikista niistä palautteista ja siitä kuinka innostatte ja tsemppaatte mua tekemään tätä, KIITOS! Halusin myös että palkinto on hiukan spesiaalimpi ja arvokkaampi joten paketti sisältää Victoria Secretin body lotionin tuoksussa sheer love, Calvin Kleinin In2u tuoksun, käsienkuorinta aineen sekä ihania simpukka konvehteja. Palkinnon arvo on yli 50€ ja olen kustantanut sen itse. Palkinto on paketoitu glitteri kankaan sisään koska te olette niin spesiaaleja 😘


Arvonta on tarkoitettu julkisille lukijoilleni Bloggerin kautta, koska haluan muistaa erityisesti teitä. Saat myös lisäarvan seuraamalla mua facebookissa JennyJanette ja instagramissa @JennyJanette ❤ Jätä vain sähköpostiosoite ja mainitse jos seuraat mua instassa ja facessa. Jos saavuit vasta nyt blogiini ensimmäistä kertaa, ei hätää voit vielä liittyä lukijaksi😍 Palkinnon postitan ainoastaan suomeen ja arvonta aika on 10.12-16.12 eli 6 päivää. Loistavaa joulukuun 10päivää kaikille!

XOXO JennyJanette

LUUKKU 9: MAISTETAAN ERIKOISIA HEDELMIÄ



Sain hauskan postaus idean yhdestä amerikkalaisesta vlogista, jossa maisteltiin ei niin tuttuja hedelmiä. Amerikassa tietysti on vieläkin trooppisempia hedelmiä, mutta itse turvauduin ihan lähi prisman antimiin. Näin tekin saatte nämä erikoisuudet tietoonne ja pääsette itsekkin maistelemaan samoja hedelmiä. Toiset näistä ovat varmasti entuudestaan tuttuja joillekkin, mutta itse olen maistanut aijemmi näistä ainoastaan yhtä. Eiköhän mennä katsomaan mitä sitä oikein kassalle kiikutin.




ANANASKIRSIKKA(kapinakarviainen) 4/5 - Raikas ja kirpeän hapokas ananaskirsikka maistui hyvin saman kaltaiselta kuin karviaismarja ja ehkä jopa hiukan vielä kirpeämmältä. Näitä aijon ehdottomasti käyttää jatkossa varsinkin ruokien koristeluun sillä 100g paketti maksoi vaivaiset 1.35€ joka on paljon edullisempi kuin muut tuoremarjat (pensasmustikka, mansikka jne.)


PASSIONHEDELMÄ 4/5 - Tämähän oli minulle jo entuudestaan tuttu mutta kaikille ei, joten otin sen mukaan tähän maisteluun. Passiohedelmästä saa valmistettua ihanan kirpeitä smoothieita ja sitä voi syödä lusikalla suoraan sellaisenaa. Se sisältää paljon A ja C-vitamiinia ja kaliumia. 11.59€/kg


PITAHAYA 2/5 - Dragon fruit eli pitaija on kaktushedelmä, jossa ei kuitenkaan ole piikkejä. Ulkomuodoltaan pitaija näyttää kauniin trooppiselta. Leikattuani tämän hedelmän oletin että maku olisi raikkaan kiivin makuinen kuten ulkoasu antaa ymmärtää, mutta todellisuudessa se oli lähes kurkun makuinen jossa olisi lisänä kovia pieniä siemeniä. Maultaan siis todella mieto, joka oli ehkä pienoinen pettymys kun odotin tältä hiukan kirpeyttä tai makeutta. Tällä saa kuitenkin koristeltua kauniisti erillaisia ruokia joten siksi annan tälle 2/5. Kilohintakaan ei pelasta tätä kaunista hedelmää sillä se on suolaiset 15.49€/kg


KUMKVATTI 3/5 - Kumkvatti on parin sentin mittaine ja muistuttaa söpöä pientä appelssiinia. Se maistui mielestäni sitruunan ja appelssiinin yhdistelmältä. Kumkvatin voi käyttää kuorineen erillaisiin jälkiruokiin tai syödä sellaisenaan, mutta nämä ostamani sisälsivät isoja siemeniä, joten aika pieni määrä tuossa on syötävää. Voin kuitenkin kuvitella kuinka kauniita koristeita nämä kesäisessä boolissa olisivat. 8.25€/kg


OMENAPÄÄRYNÄ 5/5 - Nimensä mukaisesti omenapäärynä maistuu omenan ja päärynän risteytykseltä. Hinta-laatu suhde oikein hyvä sillä tämä maksaa vain 2.75€/kg joten ostaisin kyllä useamminkin omenoiden tai päärynöiden sijasta. Tästä tuli kyllä uusi suosikki hedelmä.


KASTANJA 3/5 - Kastanjahan ei varsinaisesti ole hedelmä vaan pähkinä, mutta se löytyi hedelmä hyllystä enkä ole koskaan maistanut sitä joten mikä tämän parempi hetki. Menin maistelemaan näitä tosiaan periaatteella etten googlettele ennen maistamista, etten saa mitään ennakkoluuloja ja tuloksena maistelin sitten raakaa kastanjaa. Kun maku ei miellyttänyt tajusin avata sen googlen ja nehän kuuluu paahtaa ja kypsentämisen jälkee olikin ihan toisenlainen ääni kellossa. Kypsentäessä kastanjan kuori irtosi melkein itsestään ja pehmeys muuttui murenevaksi. Hinnaltaan tämä oli 4,98€/kg joten sen puolesta kyllä ostaisin, koska onhan se paljon halvempi kuin vaikka cashewin kilohinta mutta toisaalta jaksaako joka kerta paistaa pähkinöitä 30minuuttia uunissa.

Siinä oli erikoiset hedelmät tältä erää. Mitäs tykkäsitte tälläisestä postauksesta? Pakko myöntää että mulle saattoi tulla hiukan vatsa kipeäksi näiden maistelusta, vaikka koitin leikata pieniä paloja. Seuraavaksi voisin ostaa testiin Kiwanon ja voitte vaikka heittää ehdotuksia mitä muuta voisin testailla :D

Mitä erikoista hedelmää sinä olet kotimaan kaupanhyllyltä löytänyt?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 7: UNBOXING ORIFLAME ADVENT CALENDAR



Tämän päivän luukusta paljastuu juttu mitä en ole koskaan aikaisemmin kokeillut ja otsikosta se jo paljastuukin eli joulukalenterin unboxaus! Kysyin teiltä mikä postaus kiinnostaisi kaikista eniten ja yli 50% äänistä sai tämä postaus. Tilasin tämän kalenterin pari päivää ennen joulukuuta eräältä Oriflamen jälleenmyyjältä Jenniltä joka löytyy facebookista Jennin Oriflame. Yllättävää kyllä paketti saapui perille joulukuun ensimmäisenä päivänä kiitos Jennin nopean toiminnan, iso kiitos vielä siitä että suostuit lähettämään kalenterin mulle vaikka myyntiaika olikin jo loppunut❤ Hän on tosiaan valinnut itse tähän tuotteet jota arvostan myös paljon!
Itse en ole aikaisemmin tilannut mitään Oriflamelta, joten kalenterin myötä pääsin tutustumaan heidän tuotteisiinsa ensimmäistä kertaa kunnolla. Ennen kun avasin kalenterin luulin koko ajan että se sisältää matkakokoisia tuotteita tai näytepakkauksia koska hinta oli vain 40€ mutta olin kyllä todella väärässä sillä kalenteri sisälsi ainoastaan täysikokoisia kosmetiikka tuotteita, vau! Lisäksi Jenni oli laittanut vielä mukaan lisäyllätyksenä ihanat timanttikorvikset, jossa lukkona toimi mustat helmet. Kuinka nappiin voikaan tuntematon ihminen vetää sillä mä käytän ainoastaan noita korviksia BB-korviksia. Iso 👍. Tahdon myös sanoa että tämä postaus ei ole toteutettu yhteistyössä vaan tykkäsin kalenterista aidosti ja oikeasti, siksi se on ansainnut nämä kaikki kehut. Otin tosiaan pienen varaslähdön tämän avaamiseen sillä halusin esitellä tämän teille omassa joulukalenterissa. Klikkaamalla tuotteiden nimiä pääsette lukemaan Oriflamen sivuilta tarkemmat tuotetiedot. Huom en hyödy klikkauksista mitenkään eikä postaus ole maksettu. En ole myöskään itse jälleenmyyjä joten jos tahdotte joskus tilata itse tuon kalenterin voitte kääntyä Jennin puoleen :)


Feet Up Advanced (12€)- Hoitaa ja kosteuttaa halkeilevia ja kuivia kantapäitä. Tämä oli ihan super kiva luukku sillä mun kantapäät on kyllä tosi kuivat näin talvella. Näkyviä tuloksia luvataan jo 3 päivässä.
Feet Up Comfort (12€)- Tehokosteuttava yöjalkavoide. 
Hohkakiviraspi harjalla (4€)- Raspilla poistat kovettumat ja harjalla kuolleet ihosolut. Nyt mä voinkin tehdä kunnon jalkahoidon itselleni.



Love Nature Wheat & Coconut Oil sampoo (7€) - Kuiville hiuksille shamppoo
Love Nature Wheat & Coconut Oil hoitoöljy (3€) - Kuiville hiuksille hoitoöljy
Love Nature Wheat & Coconut Oil hoitoaine(7€) - Kuiville hiuksille hoitoaine. Tämä oli tosi kiva yllätys että kalenteri sisälsi samasta sarjasta monta tuotetta jotka sopii yhteen toistensa kanssa.


Love Nature Energising Mint & Raspberry (12€) - Vartaloemulsio
Love Nature Energising Mint & Raspberry (9€) - Kuoriva suihkugeeli. Tuoksuu ihanalta vadelmalta ja piparmintulta.
Kuorintakinnas (6€) - Nämä kolme tuotetta voi tilata myös TÄÄLTÄ settinä 27€ mutta nyt tarjouksessa 9.90€.


The ONE Colour Impact voideluomiväri (14€) - sävy rose gold
The ONE kulmaväripaletti (14€) - Sisältää kaksi kulmaväriä, vahan ja kaksi viistopäistä sivellintä.



Spiced Citrus palasaippua (3€) - Raikkaan sitruunan tuoksuinen palasaippua
Milk & Honey Gold Moisturising (13€) - Hunajan tuoksuinen käsivoide
Milk & Honey Gold Smoothing (12€) - kuorintavoide käsille


Love Nature Cucumber (4€) - Geelinaamio joka sisältää runsaasti C-vitamiinia. Sopii sekaiholle.
Love Nature Burdock (4€) - Puhdistava savinaamio joka sopii erityisesti kuivalle iholle.


The ONE kynnenkiillottaja (3€) - Kiillotusviilassa on neljä pintaa 1: viilaamiseen, 2: tasoittamiseen, 3: silottamiseen ja 4: kiillottamiseen.
Oriflame E02 luomivärisivellin - Tätä en löytänyt valikoimasta, eli on varmaan tällä hetkellä loppu, mutta muut siveltimet olivat arvoltaan 7€ eli veikkaan että saman hintainen tämäkin :)
BB-korvikset (12.90) - Nämä ihanat korvikset oli tosiaan mukana yllätyksenä ❤


The ONE BB huulivoide SK 15 (11€) - Kosteuttaa huulia pitkäkestoisesti 24 tuntia. Sävy hento helmiäinen.
The ONE Colour Unlimited (13€) - Huulipuna sävynä Rosewood Eternity.. Pysyy huulilla jopa 10 tuntia.

The ONE 5-in-1 WonderLash ripsiväri  (15€) - Saa loihdittua pitkät, erotellut ja tuuheat ripset. Oon itseasiassa saanut joskus myös tämän ripsarin joltain lahjaksi ja tykkäsin kyllä. Sama ripsari löytyy myös valikoimasta vedenkestävänä.
The ONE -ripsien & kulmakarvojen hoitogeeli (14€)- Vitamiinit hoitavat ohuita kulmakarvoja ja ripsiä. Sisältää biotiinia. Tosi kiva tuote testaamiseen sillä oonkin toivonut tuuheampia kulmakarvoja.
The ONE Eye Liner Stylo (13€) - Tussimainen eyeliner jolla saa rajattua silmät tasaisesti ja huolellisesti. Pysyy luomilla 24 tuntia.


Yhteen vetona joulukalenterissa oli tosi kattavasti erillaisia tuotteita kaikkea meikeistä ihonhoito tuotteisiin. Tälläinen joulukalenteri olisi myös ihana lahjaidea henkilölle joka rakastaa kosmetiikkaa ja varmasti annan näistäkin tuotteista osan lahjaksi ❤ Laskin että tuotteiden arvo olisi yli 230€ eli viisi kertaa yli kalenterin hinnan. Ostaisinko uudelleen? Todellakin! :-)

Millainen joulukalenteri sinulla oli tänä vuonna? Mitä tykkäsit tälläisestä postauksesta?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 6: SUOMI 100

Tänään juhlittiin Suomen itsenäisyyden satavuotis juhlapäivää! Itse vietin sen perinteen mukaan isomummini luona sukumme itsenäisyyspäivä juhlissa, herkutellen hyvällä ruualla ja vaihtaen kuulumisia. Vein myös isomummilleni itsenäisyyspäivä kimpun kun hän jaksaa aina järjestää juhlat isolle poppoolle, hieno ihminen arvostan 💖 Pukeuduin tietysti päivän mukaan hiukan juhlavammin vaalean kultaiseen sametti mekkoon ja mustaan tekoturkikseen. Sisätiloissa sain kerrankin hyvän tarkoituksen pukea ylleni juhlavan Calvin Kleinin bleiserin, jota en ole raaskinut aijemmin käyttää mutta tänään oli niin merkityksellinen päivä joten mikä sen parempi tapa ottaa klassinen vaatekappale käyttöön. Kuulin tänään myös jännittävän tarinan siitä kuinka neljä vuotiaana isomummuni sai venäjän pommista siruja päähänsä evakkoon lähtiessään, hui kauhistus mikä juttu! Mutta on hän kyllä varsinainen selviytyjä siinä tapauksessa!






Kuinka sinä olet viettänyt Suomi 100 päivää?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 5: CARAMEL APPLES

En ole itse mikään super karkin ystävä ja herkuttelen lähinnä suklaalla. Tällä kertaa kuitenkin sain mieleeni hauskan idean jota en ole ikinä kokeillut, nimittäin karamelliomenat. Tämä idea on peräisin jenkkilästä joka tietysti suorastaan pakotti mut kokeilemaan, eli tosiaan omenat laitetaan tikun päähän ja dipataan karamelliin. Joskus katsoin videon kun joku amerikkalainen vloggaaja paketoi näitä joululahjaksi sellofaani pusseihin, mutta se tietysti edellyttäisi näiden tekemistä juuri ennen joulua koska kukapa haluaisi antaa mätiä omenoita toiselle lahjaksi 😅





Tarvitset:
Grilli- tai pidempiä coctailtikkuja
Vihreitä omenoita
Rollo toffeeta
Koristeluun esim. pähkinöitä, kookoshiutaleita, karkkeja, suklaata yms
Tilkan maitoa

Tee näin: 
Pese huolellisesti omenoista vahamainen pinta pois ja kuivaa hyvin. Poista tikut omenoista ja työnnä grillitikku omenaan leikkuualustaa vasten älä käteä kuten minä tein tuntuu aika hauskalta kun se tikku lävistää käden :D . Lämmitä kattilassa vettä kun vesikiehuu pienennä levy ja nosta päälle toinen kattila joka ei tipu vesikattilan sisään, lisää Rollo toffeet ylempään kattilaan. Kun toffeet ovat sulaneet lorauta pieni tilkka maitoa joukkoon jotta toffeesta tulee hiukan juoksevampaa(toffee ei saa kiehua!). Dippaa omenat sulaan toffeeseen ja koristele. Aseta omenat leivipaperille ja laita jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Mitä kauemmin pidät sitä kovemmaksi toffee muuttuu. Kannattaa myös huomata että pieniä omenoita on helpompi syödä jos ei halua leikata viipaleiksi.



Oma lemppari oli tuo kookoshiutaleilla koristeltu omena ja oon tosi yllättynyt siitä koska itse en voi sietää esimerkiksi kookoskarkkeja mutta tuo omenan raikkaus jotenkin teki siitä ihan super hyvän makuisen. Karamelliomerat on varmasti tosi kiva idea esimerkiksi pikkujoulupöytään herkuksi, mutta huomaathan laittaa tarjottimen alle jääpaloja sillä toffee valuu huoneenlämmössä puolessa tunnissa jo epäsiistiksi.

Oletko sinä koskaan kokeillut karamelliomenoita?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 4: DEAR SANTA

Tänään luukusta paljastuu omat joululahja toiveeni, mutta pakko kyllä myöntää että tämän postauksen luominen tuotti mulle suuria vaikeuksia, koska en osaa toivoa mitään. Oon aina ihan super kiitollinen mitä saan ja villasukat sekä muut itse tehdyt lahjat on ihan parhaita ❤ Mä oon kuitenkin luvannut tän postauksen läheisilleni avuksi joten pakko tälläinen oli nyt väsätä.

Unelmakartta kirja - Tuon kirja sisältää tehtäviä joiden on tarkoitus kannustaa kohti omia unelmia ja poistaa esteitä niiden tieltä. Itse tykkään tuosta ideasta ihan super paljon ja ehkä jopa hiukan tarvitsisin patistusta nykyisen unelmani kanssa joka on oikeastaan tosi epätodennäkoinen :D

Nyx Lip vault II - Oon kuolannut tätä settiä Cocopandalta jo pidempään sillä tuossa on joka tilaisuuteen sopivat sävyt ja nuo kestäisi tosi pitkään.

Matkalaukku - Mulle kävi Kyproksella sellainen hauska juttu että matkalaukku hajosi sinne päästyämme ja olihan siihen tilalle pakko ostaa joku, noh tuo ei ole ihan mun ainaiseen käyttöön sopiva sillä nään sen sielun silmilläni kuinka tavarani pyörivät levällään miamin lentokentän hihnoilla toukokuussa.

Pyjamasetti - Näin talvella on ihana pukeutua illalla koko pitkään pyjamaan sillä itse olen ainakin sellainen vilukissa etten tarkene pyjamasortseissa tai pelkässä yöpaidassa.

2018 Kalenteri - Olen luonteeltani tosi täsmällinen, mutta unohtelevaista sorttia ja saan ihan hirveät omatunnon tuskat, jos joskus unohdan jotain. Mulle on myös pari kertaa käynyt niin että olen kyllä merkannut kaiken kännykän kalenteriin, mutta sitten ne ovat kadonneet tuhkatuuleen kun olen ostanut uuden kännykän, alustanut vanha laitteen luovutus kuntoon ja unohtanut sykronoida tiedot uuteen.

Anastasia Beverly Hills Glow kit - Meikkaaminen on vain niin hauskaa, tämä on taas yksi tuote jota en raaski itse ostaa. Toinen highligter joka olisi paljonpaljon halvempi I heart makeup goddess of faith tuntuu olevan niin kiven alla joka myöskin on ihan super kiva.

Tuplapeiton pussilakanasetti - Musta tuntuu että kaikki kauniit tuplapeiton pussilakanasetit on aina ihan kiven alla.

Muumi talvimuki - Mä en ole mikään muumimukien keräilijä, mutta tuossa mukissa on niin kauniit värit että joisin tuosta kyllä mieluusti aamukahvini.

Cluse kello - Nuo kellot on niin kauniin yksinkertaisia joten olisi kiva myös omistaa kello joka sopii joka asun kanssa.

Suoristusrauta - Oon ostanut nykyisen suoristusrautani vielä asuessani Kokemäellä, muutosta on tosiaan 4vuotta aikaa. En halua edes lähteä arvailemaan kuinka vanha suoristusrautani on.

Tässä oli nyt kymmenen hiukan syvemmältä mielestä kaivettua joululahja toivetta, koska mulla ei ole mitään suuria tarpeita. Mutta kuten sanottua arvostan ihan kaikkea mitä saan, enkä tahdo että kukaan luulee että nämä olisi ainoita asioita joista olin kiitollinen sillä näin ei ole. Fazerin jukurtti suklaakonvehdit on muuten ihan super hyviä! :D

Mitä sinä toivot pukilta?

XOXO JennyJanette

LUUKKU 3: GINGERBREAD HOUSE

Joulufriikki täällä taas hei! Nyt vietellään joulukuun kolmatta päivää ja joulufiilis senkuin vain lisääntyy. Ennen joulua on tietysti pakollinen leipoa pipareita  ja nyt itselle ihan uutena juttuna tein ensimmäistä kertaa elämässäni piparkakkutalon. Okei myönnetään ostin valmiin piparkakkutalon rakennussetin neljällä eurolla Tigerista, koska mut tuntien menettäisin hermoni ensimmäisen 10 minuutin aikana kun koittaisin leikata sitä raakaa piparkakkutaikinaa ja sitten se pitäisi vielä nostaa pellillekkin.

Tuo piparkakkutalon rakennussetti osottautui kuitenkin ihan huippu tuotteeksi sillä talon saa koota ja koristella itse, se vain sisältää seinät, katon ja piipun osat. Lisäksi ostin sokeriliimaa, koska olen kuullut että tavallisella sokerikuorrutteella menettäisi vain järkensä ja se ajoikin asiansa ihan passelisti pienellä vaivalla.



Kun itse piparkakkutalo oli koottu niin tottakai alkoi se paras vaihe eli koristelu. Leikkasin tosin sokerikuorrutteen pursottimen pään liian isoksi ja tuloksesta tuli hiukan suttuinen mutta kelpaa mulle, ensi kerralla kun ei ole uuden viehetystä jaksaa varmaankin keskittyä paremmin 😁 Mulla olisi itse asiassa kauhea hinku ostaa toinenkin setti ja tehdä joku tosi värikäs piparkakkutalo minkä saisin koristella piparminttu karkeilla ja karkkikepeillä. Täytyykin varmaan kysyä mitä pikkusisko olisi mieltä jos aattona tehtäisiin äitini luona yhdessä tämä värikäs versio ❤


Oletko sinä jo rakentanut piparkakkutalon tai aijotko rakentaa ennen aattoa?

XOXO JennyJanette