1 LUUKKU 3: GINGERBREAD HOUSE - JennyJanette

LUUKKU 3: GINGERBREAD HOUSE

Joulufriikki täällä taas hei! Nyt vietellään joulukuun kolmatta päivää ja joulufiilis senkuin vain lisääntyy. Ennen joulua on tietysti pakollinen leipoa pipareita  ja nyt itselle ihan uutena juttuna tein ensimmäistä kertaa elämässäni piparkakkutalon. Okei myönnetään ostin valmiin piparkakkutalon rakennussetin neljällä eurolla Tigerista, koska mut tuntien menettäisin hermoni ensimmäisen 10 minuutin aikana kun koittaisin leikata sitä raakaa piparkakkutaikinaa ja sitten se pitäisi vielä nostaa pellillekkin.

Tuo piparkakkutalon rakennussetti osottautui kuitenkin ihan huippu tuotteeksi sillä talon saa koota ja koristella itse, se vain sisältää seinät, katon ja piipun osat. Lisäksi ostin sokeriliimaa, koska olen kuullut että tavallisella sokerikuorrutteella menettäisi vain järkensä ja se ajoikin asiansa ihan passelisti pienellä vaivalla.



Kun itse piparkakkutalo oli koottu niin tottakai alkoi se paras vaihe eli koristelu. Leikkasin tosin sokerikuorrutteen pursottimen pään liian isoksi ja tuloksesta tuli hiukan suttuinen mutta kelpaa mulle, ensi kerralla kun ei ole uuden viehetystä jaksaa varmaankin keskittyä paremmin 😁 Mulla olisi itse asiassa kauhea hinku ostaa toinenkin setti ja tehdä joku tosi värikäs piparkakkutalo minkä saisin koristella piparminttu karkeilla ja karkkikepeillä. Täytyykin varmaan kysyä mitä pikkusisko olisi mieltä jos aattona tehtäisiin äitini luona yhdessä tämä värikäs versio ❤


Oletko sinä jo rakentanut piparkakkutalon tai aijotko rakentaa ennen aattoa?

XOXO JennyJanette

10 kommenttia

  1. Ompa suloinen talo! <3 mä oon kans haaveillut rakentavani tuollaisen piparitalon tänä vuonna, mutt saa nähdä joudunko myöskin hakemaan valmiin mallin kaupasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 tää on siitä tosi kiva että saa koota ja koristella itse mutta ne piparit on vaan valmiiksi muotoiltu niin että saa vaan liimata sokeriliimalla yhteen :D kannattaa kyllä kokeilla :)

      Poista
  2. Siis aivan ihana!! <3 Mun on pakko mennä tigeriin kattomaan oisko noita vielä jäljellä :D<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos tästä tuli vähän rönsyinen mutta söpö<3 Toivottavasti ois tää on kyllä ihan huippu setti! :D

      Poista
  3. Ompas ihana pikkuinen joulutalo <3

    VastaaPoista
  4. Joo tehkää aattona se värikäs versio! Mäki haluan nähä kun teette sen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo säkin voit sitten auttaa meitä koristelemaan sen :'D! Täytyy käydä tigerissa katsomassa oisko vielä näitä jäljellä :-)

      Poista
  5. Tosi söpö piparkakkutalo! Pitäis itsekin tänään tai viimeistäänkin itsenäisyyspäivänä kasata ja koristella oma talo :) Nuo valmiiden osien paketit olis tosi näppäriä mutta hitsi vieköön eivät tee gluteenittomana niin piti itse leipoa talon palaset :D Nää on just kivoja postauksia ja pitää kans oma piparitalo postailla blogiin kunhan selviää kasailusta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa kiitos! ♥ Nää setit on kyllä tosi käteviä! Voihan harmi toivottavasti joku tajuaa ottaa siitä bisnesidean sillä onhan kuitenkin vehnäallergia yksi yleisimmistä :o Kiva kuulla että tykkäsit :-)♥

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥