Ihanan arkista

| on
16:30
RAKAS PÄIVÄKIRJA...

Ylös, ulos ja lenkille - Heräsin kahvinkeittimen ajastimeen klo 4.45 puin ripeästi ja lähdin lenkittämään koiria. Happihypyn jälkeen nappasin kahvikupin mukaan ja siirryin meikkauspöydän ääreen. Kello onkin 5.35 täytän vesipullon ja Waldo lepäileekin eteisessä, Elmo menee vielä nukkumaan takaisin Jessen kainaloon ja mun on aika lähteä töihin.

Work work work - Aamu hurahtaa vauhdilla ja kauppa aukeaa. Tauolla syön aamupalaksi kauraleipää paistosta, nam. Työpäivä kuluukin super nopeasti jopa melkein liian nopeasti, koska vuoro oli vain 4h pituinen. Klo 10.15 vaihdan omat vaatteet ylle ja lähden ajamaan kotiin. Tämä olikin vasta ensimmäinen päivä seitsämän päivän työputkesta joten ihanaa kun saa viettää päivän kotona 

Lounasaika - Thai kuutio on super helppo lounas, oma lempparini on red curry chiken. Syön aina kuution lautaselta sillä siinä on helpompi lämmittää. Kuutiossa ei ole tuoreita kasviksia joten vitamiinin lähteeksi vielä mandariini jälkkäriksi.




Kuteet päälle ja ulkoilemaan -  Vaihdan farkut juoksulegginseihin ja päälle lämmin huppari, kengät jalkaan ja menoksi. Pieni pysähdys breikki kuvailemaan, plääh yli aktiivinen olo ja matka jatkuu.

Kaunis ruska - Lenkkipolulla saa vielä paikoittain ihailla ruskaa, suurimmaksi osaksi lehdet on jo varisseet puista mutta kauniilla koivukujalla löytyy vielä ihailtavaa. Aika palata kotiin.

Tee hetki - Muumi tee on yksi lempparini, ei sisällä kofeiinia mitä tässä suotta enään piristymään. Villasukat jalkaan, kuppi teetä mukaan ja sohvalle läppäri sylissä selaamaan blogeja. Sähköpostissa uusi viesti, ihanaa uusi yhteistyökumppani! Tsekataampa vielä lentodiili.. ei alennuksia jenkkeihin. Entäs jos onkin tullut naapurit pelistä kymppitonni! Etäisyys voittoon 600km, plääh. Tietsikka sivuun ja koirat uudestaa pihalle. 

Tunnelmaa kynttilöistä - Valot pois, pimennysverhot kiinni ja kynttilät palamaa. Läppäri uudestaan syliin ja blogin pariin.

Ihanan tylsää ja arkista.. Kuinka sinun päiväsi on mennyt? :)

Xoxo Jenny Janette


18 kommenttia on "Ihanan arkista"
  1. Ketä näitä kuvia ottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan itse ottanut, kuinka niin? :) Musta kuvat kuvaa millon ketäkin välillä Jesse välillä ystävät tai äiti :D

      Poista
  2. Ihana postaus ja tutut maisemat :-D♥ Noi sun hiukset on kyllä niin goals tällä hetkellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah nii juu varmaa onki jotain tutun näköstä, vähän tällänen tylsempi arkipostaus :D Kiitos hirmu paljon Emmi♥ Arvaa oonko miettiny jo niide värjäämistä, koska tää ylläpito on aivan peestä :'D

      Poista
  3. Wau mistä tollanen kynttiläalusta? 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prismasta ostin mut se on Amanda B niin heidän verkkosivuilta löytyy myös sama :)

      Poista
  4. Noi hiukset. <3 Ja ihanaa tunnelmaa vikassa kuvassa.

    VastaaPoista
  5. Toi kynttiläalusta on kyllä ihana, mulla on se kans mutta pidän siinä hajuvesiä meikkipöydällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauu vähän hyvä idea, voin kuvitella minkä näkönen se on! :)

      Poista
  6. Reippaan kuuloinen päivä! :) sun hiukset on muuten ihan täydellisen väriset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika perus arkipäivä :) Kiitos paljon Jennakaroliina <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Lidlistä :'D on silti tosi hyvä ja makso vaa 16€! :)

      Poista
  8. Ihana tälläinen päiväkirja tyylinen postaus!☺️ Oletko missä siis töissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit <3
      Lidlissä :)

      Poista
    2. Sillai vähän päättelinkin :) Olen itsekin lidlissä siis töissä

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥