Sunny outfit ~ joggers

| on
08:05
Huomenta ♥

Mun oli tarkoitus eilen tehdä teille esittely niistä ostoksista, mutta en oo saanut kuvattua vielä kaikkia huonon valaistuksen takia. Tänäänkin mulla on iltavuoro joten tässä aamulla tuskin ehdin kuvia räpsimään. Tulin kuitenkin aamukahvi seuranani viihdyttämään teitä asu kuvilla, joissa samalla tulee yksi lemppari ostoksistani eli joggersit. 
Ajatus lähti siitä kun tajusin etten ottanut reissuun mukaan yhtään rentoja vaatteita. Lähdettiin heti metsästämään Yumbosta sellaisia mulle. Yumbo oli muuten hotellimme takana tien toisella puolella vaikka Google maps väittikin että matkaa tulisi 300m, koska se neuvoi teiden kautta pääovelle. Todellisuudessa kävelimme rappuset alas ja menimme takaoven kautta melkein suoraan Yumbon pihaan :D Yumbossa on paljon piraattituote kauppoja, mutta myös pari sellaistakin josta saa ihan oikeita merkkituotteita. Jos tahtoo niitä oikeita kannattaa mielummin lähteä Las Palmasiin, koska sielä on laajempi valikoima aitoja.

Valisin lukuisien joggersejen joukosta tavalliset mustat ja jälkikäteen harmittaa miksi en ostanut näitä monia erillaisia kun olisi ihan lukematon määrä ideoita miten niitä yhdistelisi eri asuihin ja ne maksoivat vai 9-11€/kpl. Näitä saattaisi helposti luulla collegehousuiksi, mutta ne ovat paljon kevyempää ja liikkuvampaa kangasta. Nämä mustat olivat varmaankin malliltaan rennoimmat, sellaiset vähän "napakammat" toimivat hyvin ihan bleiserin ja avokkaiden kanssa.


Suomen talveenhan nämä ei sovi koska ovat todella ohuet, ne olivat kuitenkin kätevät lämpinä mutta tuulisena päivänä ja tulevat varmasti käyttöön kun kevät tulee ja ilmat lämpenevät.

Joulu- ja tammikuu ovat Gran canarialla viileimpiä kuukausia, joten osuimme sinne juuri täydelliseen viikkoon. Seuraavaan viikkoon luvattiin 19astetta ja sadetta. Tuosta viimeisestä mittarista näkee että varjossa lämpötila huiteli välillä 27 asteessa♥

Mitä pidätte joggerseista?:)


8 kommenttia on "Sunny outfit ~ joggers"
  1. Aivan ihana asu!

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Hieno asu ja onneksi teillä riitti lämmintä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos eekku, harmi kylläkin kun oltiin 3 päivää kipeänä niin meni osa lämpimistä päivistä sivusuun :( onneksi sentään paro päivää saatiin siitä nauttia <3

      Poista
  3. Upea asu, nuo housut ovat ihastuttavat! Ihanaaaa mulla nousee lomakuume, pakko saada paljon asukuvia reissulta myös 8-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kata <3 mäkin oisin kyllä ihan valmis lähtemään jo takas tonne :-D

      Poista
  4. Noita joggerseja alkaa olla kyllä joka paikassa ! Itsekin katellut, josko löytyis mieleiset ♥

    http://fabuliciouscc.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostan kyllä varmasti lisää itsekkin jos sattuisi tulemaan sopivat vastaan, ne on niin ihanan rennot mutta silti omalla tavallaan tyylikkäät♥ Toivottavasti säkin löydät mieleiset, näitä on tosi paljon erillaisia h&m verkkokaupassa :)

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥