Löytäjä saa pitää

| on
16:50
Hyvää uutta vuotta 2016 kaikille ♥ Kuinka moni kävi tällä viikolla alennus myynneillä käsi pystyyn nyt

Yllättävää..MIIIINÄ! Joo siis tarkoitushan oli käydä puuvillan cittarissa ruokaostoksilla, mutta hupsis. Kaikkea turhaa tuli ostettua sukkahousuista meikkeihin, mutta muutama juttu on kuitenkin jonka tahdon teille esitellä.
H&m oli ihan huikeat koru alennukset, alennetuista koruista vielä puolet pois eihän siihen voinut olla tarttumatta. Korut olisivat normaalisti maksaneet yhteensä 54.95€ mutta sain 5 korua nyt 11€, jee! Mukaan tarttui kahdet korvakorut, rannekoru, sormus setti sekä super iso kaulakoru.
Pienet hennot korut ovat olleet jo jonkin aikaa kovassa käytössä niin ajattelimpa vuorostaan vähän repäistä ja ostin ihan överi ison kaulakorun. Normaalisti koru olisi maksanut 29.90€ mutta kahden alennuksen jälkeen hintaa jäi huimat 6€. Suunnittelin käyttäväni tätä joko neuleen tai kaulupaidan kauluksen välissä, never know. Korujen lisäksi ostin puuvillasta uusia alusvaatteita, perus toppeja, sukkahousuja yms.


Nämä syötävän söpöt korkkarit eivät löytyneet puuvillasta vaan zalandolta 13,95€! :o Mun piti vinkata tästä teille siksi että oisitte voinut myös tarttua siihen huippu tarjoukseen mutta valitettavasti yhtään paria ei ole enää saatavilla :( Kenkä parin nimi kuitenkin on New look - SPARKS jos joku tahtoo olla kärkyllä josko tulisi lisää.
Myös tämä kulta-musta pikkulaukku ja koru on tilattu Zalandolta. Laukku maksoi 19,95€ mutta hienoa että nyt huomasin sen tulleen tarjoukseen 10€ TÄÄLLÄ... Ja sitä myötähän sen korukin on tullut tarjoukseen itse maksoin 14.95 ja nyt se on 11,95€ TÄÄLLÄ

Lisäksi tahdon vielä mainita tästä essencen huulipunasta johon olen ihan rakastunut. Sävy on cool nude joka todellisuudessa on hieman luumun ja ruskean sekoitus. Tämä ihanuus löytyy halpahallista hintaan 2.89€ :) Alta löytyy tietysti vielä huulten rajauskynä sekä päälle laitoin matta kiinnityspuuteria. Pahoittelen kännykkälaatua sekä kännykkä sovelluksella tehtyjä taitavia tausta blurrauksi :'D

Mutta uusi vuosi ja uudet kujeet! See you.






4 kommenttia on "Löytäjä saa pitää"
  1. Vastaukset
    1. Kiitos eekku <3 pahoittelen että vastaus venui kuume ja työt on taas pitänyt mut loitolla täältä :D

      Poista
  2. Oih miten ihanan sävyistä tuo huulipuna, tahtoo! Mistä noita essencen meikkejä saa ostettua? Noi sun ostamat korut on kans tosisuper ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janica <3 halpahalleista ja joistain tokmanneista saa, näitä essence pisteitä pitäisi tässä kevään aikana tulla lisää moniin paikkoihin :)

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥