1 Omistettu anonyymille - JennyJanette

Omistettu anonyymille

Pitkästä aikaa hei!

Moni on varmaan huomannut pitkän hiljais eloni blogin puolella. Olen kuitenkin käynyt päivittäin lukemassa täällä kommentteja joista liian moni on ollut todella lannistavia ja syypää tähän on yksi anonyymi, eikä minua ole innostanut tulla sen jälkeen rupattelemaan mukavia. Tulin kuitenkin kertomaan SINULLE ano: et onnistu suunnitelmissasi, en aijo lopettaa blogiani sinun takiasi. Mainitsit tuntevani minut ja taustani ja voin kertoa ettet todellakaan tunne minua. Lisäksi mulla on pieni vihi siitä kuka näiden kommenttejen takana voisi olla. En ole ikinä aijemmin blogissani ollut töykeä lukijoita/kommentoijia kohtaan, mutta törkeytesi meni kaiken huipulle ja kommenttisi olivat todella julmia. Ne eivät pääasiassa koskenut minua, vaan serkkuani joka lähti jokin aika sitten pilvien päälle.. Miten joku edes julkeaa sanoa sellaista edes menneen kustannuksella? Menit liian pitkälle, enkä aijo enään vastata kommentteihisi saatika julkaista niitä.

En siis yleistä kaikkia anoja, koska teitä on myös niitä ihania, jotka ovat jaksaneet piristää mieltäni päivittäin. Yhä edelleen julkaisen nämä rakentavat ja positiiviset kommentit, mutta kuolleen ihmisen solvaaminen ei voi ikinä missään osin olla rakentavaa, joten jätetäänhän ne blogista kokonaan pois!
Näiden sanojen myötä jatkan elämääni, blogin kirjoittamista ja unohdan SINUT ikeä ano, hyvästi! :)


Kovasti pahoitteluita teille muille, jotka olette uskollisesti edelleen lukulistoillani vaikka tämä tyttö ei ole naamaansa hetkeen näyttänyt. Blogi ei ole siis lopettanut, keräilin voimia ja nyt olen valmis jatkamaan hymyillen ♥ Paljon on ehtinyt hiljaisuuden aikana tapahtua, mutta pikkuhiljaa toivottavasti pääsette taas kärryille :)





Wou voitteko kuvitella että nyt on jo maaliskuu? Aurinkoista kevään odotusta kaikille ♥


22 kommenttia

  1. Tuo on todella ikävä juttu, jos yksi ihminen saa ilkeilemällä toisen ihmisen melkein lopettamaan blogin! Tsemppiä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä käsitä sellaista, itse ainakin ilahdun siitä jos saan toisen hyvälle tuulelle, eikä tulisi mieleenkään kiusata toista sillä tavalla! :( Mutta nyt oon päättänyt unohtaa sen ihmisen, enkä hyväksy enää hänen kommenttejaan, en halua antaa kenenkään haitata blogin kirjoittamista, koska tää on oikeasti tärkee juttu mulle!♥ Kiitos ellanoora :)

      Poista
  2. olen seurannut sun blogia alusta alkaen vaikken olekkaan kirjautuneena bloggerissa. olet osannut vastata rauhallisesti ilkeille anonyymeille, mutta ymmärrän kyllä että jossakin menee raja. kuolleiden pilkkaaminen ei ole koskaan oikein, jaksuja. anna ilkeiden kommenttejen mennä toisesta korvasta ulos. hyvä että palasit! vaaleat hiukset sopivat sulle muuten todella hyvin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla että oot seurannut niin kauan! ♥ Minäkään en ymmärrä miten joku kehtaa edes laittaa sellaisia kommentteja, epäinhimillistä! :( Näin aijon tehdä! :) Kiitos ano piristit päivääni ♥

      Poista
  3. Mäkin tossa just viime viikolla vähän järkytyin, kun mun blogiin tupsahti melkomoinen kasa anonyymeja ja ne sitten dissas sekä mua että toisiaan. Joten kummallista, miten niin pienet asiat voi ihmisissä herättää niin paljon tunteita! Meninkin itsekin siitä vähän sekasin, piti kysyä tukea kokeenemmilta bloggaajilta :) Mut jotenkin siinä tajus, että pitää vaan vetää se raja, minkä jälkeen ei kommentteja julkase tai niitä edes itse mieti. Ihan naurettavaa, että pitää tulla tänne nimettömänä kiusaamaan toista!! Varsinkin kun säkin vielä kirjotat sun omalla nimellä, voiko ees olla mitään raukkamaisempaa? Välillä raivostuttaa tää kansa, kun koskaan ei uskalleta sanoa mitään, paitsi netissä anonyymeina!

    Hyvä että oot valmis jatkamaan, pitääkin pysyä kuulolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaa mieltä sun kanssas Sofia! Aijonkin jatkossa vetää tiukan rajan siihen mitkä kommenteista poistan heti, en tahdo että muutkaan joutuvat lukea sellaisia kommentteja! :/ ja sanoinkin moneen kertaan tälle anolle että voin keskustella asiasta sähköpostitse mutten julkisesti, mutta tämä vaan jatkoi, olisikohan tahtonut julkisesti nöyryyttää itseään? Mielestäni on niin törkeää muutenkin toisen "suruaikoina" alkaa solvaamaan ja ihan ylipäätään nimettömänä, seisoisivat edes sanojensa takana nimellisesti jos on pakko loukata. Kiitos näistä vahvoista sanoista Sofia! ♥

      Poista
  4. Joillain ihmisillä ei ole vaan ole minkäänlaista kunnioitusta ja ihania kuvia susta.Totta kai jatkat blogia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ihan ihme touhua kyllä :/ Tuun ainakin itse hyvälle tuulelle siitä kun saa ilahdettua toista mukavilla sanoilla, niin menee kyllä yli ymmärryksen tuollainen! Kiitos eekku sinä aina piristät mun mieltä ♥ :)

      Poista
  5. Jenny sä näytät superhyvältä *-* ! Aika kamalia tollaset kommentit, olisit vaan ottanu hetkeks anokommentoinnit pois päältä.. tai ota jos ne jatkuu ni ei tarvi lukea sellaisia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää eikä ihana avata blogger ku täältä löytyy tällässiä kommentteja, kiitos Sarah Anniina! ♥_♥ Miksen muuten ite älynnyt tota, tää väri sopii vissiin päähän hölmöyteni takii, mut tosin joskus niiltä tulee kyl mukaviaki kommentteja :o :D

      Poista
  6. Mistä toi kello on ja mitä makso?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen gran canarialta jostain pienestä rihkama kaupasta, ei oo siis aito mutta toimii kumminki niinku pitääki :D maksoi muistaakseni 15€ :)

      Poista
  7. Voi kamala, vähän aavistelinkin suru-uutisia :( Paljon haleja ja jaksamisia sinnepäin. Miekin roikun yhä mukana, vaikka harvoin jätänkin kommenttia. Suhtaudut oikeella asenteella ilkeän anonyymin kommentteihin. Pitää oikeesti olla päässä jotain vikaa, että kehtaa mennä sukulaiselle puhumaan edesmenneen ihmisen asioita negatiivisella sävyllä.
    Kiva että muistit meitä lukijoita vielä. <3 Parempaa keväänodotusta Jenny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon jonna <3 Oon samaa mieltä, menee yli ymmärryksen sellaset kommentit :/ Bloggaaminen on iso osa mun elämää ja tänne on niin ihana tulla ku on tällässiä kommentteja, onneksi tulin järkiini enkä lopettanut :D kiitos samoin sulle Jonna! <3

      Poista
  8. Aivan ihania kuvia!♥ Jotkut ihmiset osaa olla niin kamalia. Itsekkin omassa blogissa joutunut kuulemaan kaikennäköstä itsestään ja jopa tuttavistaan, mutta se kertoo jo paljon anonyymien elämän sisällöstä jos tarvitsee muita kiusata ja haukkua jatkuvalla syötöllä. Itse otin aikanaan anonyymi kommentointi mahdollisuuden 2-3 kuukaudeksi pois ja sen jälkeen ei ole enää kauheesti tullut mitään ilkeyksiä! Tsemppiä hirveesti. Oot todella upea mimmi eikä sun tarvitse joidenkin ajattelemattomien anonyymien takia lopettaa ikinä bloggaamista:)♥ Tee sitä juttua mistä tykkäät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww ihana Jenna, tuli niin hyvä mieli sun kommentistas! ♥ aivan, oon ihan samaa mieltä sun kanssas! Otan varmaan itekkin jos ilkeydet jatkuvat, mutta sääli sinäänsä yhden takia viedä niiden mukavienkin kommentointi mahdollisuus :( Kiitos ihana Jenna näistä voima sanoista, niin kivaa avata blogger kun löytyy sun kaltasia kommentoijia ♥ :')

      Poista
  9. On kyllä tosi alhaista ottaa blogikommentointiin mukaan jokin sellainen asia joka ei mitenkään kuulu edes asiaan. Ja jos tämä on vielä joku tuttu ihminen. 😔 alhaista sanon minä. Asiat asioina. Tottakai rakentavaa palautetta saa laittaa ja erheistä ilmoittaa. Mutta sellaiset asiat jotka eivät blogiin kuulu tai liity voi jättää ihan omaan tietoonsa. Jaksamisia ja uusia postauksia odotellessa! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järki puhetta ano! :) Mainitsi ainakin tietävänsä minut ja tuli heti mieleen eräs henkilö joka haukkui erään bloggaajan minulle ja paljasti laittavansa hänelle ilkeitä kommentteja niin vähemmästäkin herää epäilyt, tämä henkilö ei ole mikään läheinen tuttuni eikä kuulu edes ystäväpiiriini.. Kiitoksia paljon <3

      Poista
  10. Onpa kyllä tosi ikävää että suhun on kohdistunu jotain tollasta! Kertoo kyllä anonyymistä itsestään, kun kirjoitellaan oikeesti kipeistä asioista. Ja kirjoittajan täytyy olla älyttömän nuori. Musta on tosi hienoa, että kuitenkin kirjoitit tämän tekstin, ja nousit tässä tämän tietyn anonyymin yläpuolelle. Todistit, ettet lähde samalle tasolle, ja uskon että tän myötä hän jättää sinut rauhaan. Tuo onkin varmasti paras tapa toimia, että et edes anna sitä iloa että julkaiset kommentit, ja hän näkee että provosoidut niistä. Hienoa työtä, ja mikäli ymmärsin rivien välistä oikeen, niin voimia sulle menetykseen ♥
    Ps. Oot hirvittävän sievä, kuvat on upeita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos wilmarebecca, mun blogissa ei ensimmäiseen puoleentoista vuoteen ollut ilkeitä kommentteja, mutta ihan lähi kuukausina tänne on löytänyt tiensä 1-2 ilkeää anonyymiä.. Ajattelin myös itsekkin alkuun että tämän täytyy olla nuori henkilö, mutta jos nyt lainkaan luulen tietäväni kenestä on kyse, niin ei kumminkaan mikään yläaste ikäinen "teini" enää kyseessä se tässä eniten ihmetyttää :/ Kiitos rebecca ihanista sanoista, ihanaa kun on näin monen tuki ♥
      Sä se tässä upea olet, kiitos! :) ♥

      Poista
  11. Mitä se tai ne? Anot sitten sanoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muunmuassa että serkkuni kuolema oli hänen oma vikansa, vaikka ei tosiaankaan ollut :/ en valitettavasti halua puhua täällä tarkemmin asiasta, kun on vähän ankea ja "raju" juttu...

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥