1 Snapshot of the future - JennyJanette

Snapshot of the future

Heipähei!

Lupailin edellisessä postauksessa että lähitulevaisuudessa tullaan näkemään sisustus juttuja ja ajattelin tulla antamaan teille pientä esimakua tulevasta. Ensin aijon kuitenkin kertoa teille ilouutisia, sillä meidän tarjous hyväksyttiin asuntokilpailussa ♥ Muutto on vasta ensikuussa, mutta tulevaan asuntoon ollaan varauduttu kyllä pienillä sisustus elementeillä. Se mitä tullaan joskus näkemään on modernia yhdistettynä maalaisromantiikkaan, mutta sinne on vielä pitkä matka, joten eihän me nyt sinne asti jakseta odotella, vai mitä? :D

Halpahallissa myydään näitä Onni merkkisiä purkkeja edullisesti ja yksi sellainen pääsi astiaksi sokerille. Tuunasin siihen tuollaisen "Sokeri" kyltin. Lisäksi kuvassa vilahtaa sisustuskirjaimet jotka olivat todella edullisesti (3,99€) Lidlissä myynnissä viimeviikolla :)

Oon kauan halunnut kristallikruunua ja nyt sellainen tuli hankittua vihdoinkin ja oli vielä tosi edullinen!


Mummillani on tapana ilahduttaa mua aina käydessään tuoden jotain astioita, tämä kristalli vaasi ja kynttilän jalka on kulkenut matkassa jo monen monta vuotta ja yhä ne jaksavat piristää silmää ♥

Jotexilla oli todella edullisia paljetti tyynypäälisiä muistaakseni alle 7€/2kpl. Keskimmäinen tyynyliina on vaatinut enemmän sorminäppäryyttä, nimittäin olen itse ommellut lasikristallit kiinni tyynyyn läpinäkyvällä helmikäsityö langalla. Muutenkin kodissa tulee paljon näkymään omaa käden jälkeä :)
Jos joku miettii miksi kaikki kuvat otettu makrolla, en tahdo että yhdistätte näitä nykyiseen vuokra asuntoomme. Väri maailma tulee olemaan aivan erillainen, Lämpimiä värejä yhdistettynä sopivasti kylmään, niin että yleisilme on raikas. Kaikki ostetut sisustus jutut on ostettu tulevaa kotiamme varten! :-)

Millaisen kuvan sait tulevasta, odotatko jo uudesta kodista asuntopostausta?


22 kommenttia

  1. Kauniita juttuja ja odotan asuntopostausta

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi, ootpas hommannu kivoja juttuja! Itse haikailen kristallikruunun perään, saisi sellaisen ihanan tunnelman esimerkiksi makuuhuoneeseen :) odotan innolla asuntopostausta, jos vaikka saisin jotain vinkkejä ;D

    Ihanaa kevään odotusta, Jenny :) olis kiva nähdä joskus pitkästä aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Marika! ♥ Kannattaa käydä kattomassa puuvillan clasohlsonilta tota kattokruunuu, makso vaan 89€ ja sai vielä 10% alennuksen ku liitty jäseneks! Meillä toi tulee olohuoneeseen ja odotan ihan innolla että saa kiinnittää sen uuden kodin kattoon :D Hehe kiva kuulla, sellainen tulossa varmaan kesän aikoihin/kun ollaan päästy asettumaan kodiksi :)

      Kiitos paljo, samoin sulle! niin olis kyllä, ilmottele ihmeessä jos satut liikkumaan Porissa päin! :)

      Poista
  3. Teetkö enää yhteistyötä sen theboksen kanssa, meikki esittelyt kiinnostaisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä teen, voin kysyä onnistuisiko joku tuoteesittely! :)

      Poista
  4. Mun tarvii varmaan kans käydä halpahallista hakemas noita purkkeja. Ne on niin ihania! :)

    Mun blogissa olis sulle pieni haaste suoritettavaks. :)
    http://sonjatuuliak.blogspot.fi/2015/03/the-liebster-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne ovat ja tosi edullisia! :)
      Oi kiitos kovasti Sonja haasteesta teen sen lähipäivinä! :)

      Poista
  5. Onnea ensiasunnon hankinnasta! :) Täällä olisi myös edessä ensiasunnon osto, kun vain sattuisi sopiva talo kohdalle. Täällä odotellaan seuraavaa asuntopostausta mielenkiinnolla. :) Kiinnostava olisi tietää päädyittekö omakotitaloon vai johonkin muuhun ja onko kohde jo valmiiksi mieleinen vai remonttikohde. ( Remonttipostaukset myös kiinnostaisi :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että odotat, kiitos paljon! :) Omakotitaloon päädyttiin ja kohde on pääosin jo valmiiksi mieleinen mutta kyllä yhä remontoitavaa on, kun vain tulee oikea hetki, katsotaan saadaanko sellainenkin joskus aikaiseksi :D Onnea teille myös asunnon etsintään! :)

      Poista
  6. Onnea niiiin paljon! Oma asunto on tosi iso askel :) En malta oottaa kotipostausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihi kiitos paljon ihana Jonna <3 Kiva kuulla että sellanen ois mieluinen! :3

      Poista
  7. Voi että ihania kuvia, pitäisi itsekin taas vähän räpsiä kuvia meidän uusista hankinnoistamme kotona! Kiitos muistutuksesta:D Onnea asunnosta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kivaa, mä jään odottamaan postausta! :) Kiitos Kata ♥

      Poista
  8. Onnea asunnosta! Jos sopii kysyä niin miten järjestitte lainan rahoituksen, oliko teillä paljon omia säästöjä? Nimimerkillä omaa asuntoa etsivä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Meillä on kaksi takaajaa :) Onnea sinullekkin asunnon etsintään! :)

      Poista
  9. Hieno tuo mustalais tyylinen kattokruunu!

    VastaaPoista
  10. Ei vitsi hieno kuulla, että saitte asunnon. Kuulostaa vähän meidän kämpältä, on tosi kiva, mutta on pari remontoitavaa juttua. Ollaan just myyty tää Ulvilasta, että meilläkin muuttorumba edessä :D ja kiva löytää täältäpäin olevia bloggaajia! sulla on ihana blogi ♥

    emmikristiinan.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos emmi! Ompa kiva saada kommenttia toiselta bloggaajalta täältä päin, ihanaa että kommentoit!♥ Pakko tsekata sunkin blogis tuota pikaa :)

      Poista
  11. saako kysyy mistä oot löytäny nuo timantit tuohon tyynyyn ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattokruunusta jäi ylimäiseksi :) varmaan jostain askartelu liikkeestä voisi löytää samankaltaisia :)

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥