1 I ♥ New yorker - JennyJanette

I ♥ New yorker

Moiks!

Tänään oli tarkoitus lähteä tyttöjen kanssa Puuvillaan shoppailemaan, mutta suunnitelmat peruuntuivat. Kuitenkin oli niin kova shoppailuhimo etteihä sitä millään muulla tapaa voi tyydyttää kuin shoppailemalla, lähdin sitten yksin. NewYorkersista on tullut mun ehdoton lemppari vaatekauppa. Sieltä löytyy vaatteita melkein joka makuun ja jotenkin vaikea muutenkaan uskoa että yhdessä kaupassa käymällä löytää kaikki tarvitsemansa vaatteet, ihan huippua! Ei se tietystikkään kaikille sovi ja hyvä niin. Ei olisi kiva jos kaikkien tyyli olisi samallainen.


Rakastuin ensisilmäyksellä tähän skater malliseen mekkoon ja keksein sille jo täydellisen käyttö tarkoituksen, niin eihän sitä siinä tapauksessa voinut jättää rekkiin! Hintaa tällä oli vain 19,95€, voiko edes niin halvalla saada täydellistä mekkoa?
Lisäksi ostin siihen sopivan valkoisen bleiserin, joka maksoi myöskin 19,95€.


Kaikki jotka minut tuntevat, tietävät että olen pitsi riippuvainen. Varsinkin valkoinen pitsi iskee muhun täysillä! Vaikka omistan pilvinpimein pitsi kamaa niin aina löydän jotain mitä en vielä omista, tällä kertaa ne olivat pitsiset tennarit! Voitteko uskoa että nämä ihanaiset maksoivat 9,95€? Kassalle suunnatessani huomasin korin jossa oli kaiken värisiä ihania sateenvarjoja, en omista yhtään sateenvarjoa niin pitihän sieltä söpö pinkki kotiuttaa, kun hintaakin oli vaivaiset 4,95€. Siellä oli myöskin leopardikuvioisia samaan hintaan, jos jotain kiinnostaa!

Ja ainiin, oon aivan unohtanut kertoa! Brunette teki paluun. Te jotka toivoitte vaaleeta, pliis älkää tuomitko.. :D Tälläinen mä oon. Ja ken ties vaikka muuttaisin mieleni taas ja värjäisin takaisin blondiksi, vaikka nyt se on ehdoton nounou.. vaihtelu virkistää, vai mitenkä se meni ;)



Aivan ja muuten ei mitään allergista reaktiota tullut hiusväristä, eli eikö se sitten meekkin niin että vaihtelu on terveydellekkin hyväksi? No joka tapauksessa oon taas hetken aikaa tyytyväinen hiuksiini, mutta mitä sanot sinä? 

Aistiiko joku tän miten kevät vaikuttaa muhun?:D


26 kommenttia

  1. Onpas ihania ostoksia♥ ja vautsi mitkä hiukset, sopii sulle kyllä tosi hyvin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi ♥ Oi ihana kiitos, mäkin yllätyin positiivisesti :)

      Poista
  2. Oranssihtava brune sopii sulle kivasti :)
    Mutta pakko kommentoida että hiusvärit ja vaalennusaineet ovat eri kamaa eli myös nämä allergia-asiat niiden osalta eivät ole verrattavissa toisiinsa.. sama asia muuten kuin sanois "olen allerginen porkkanalle mutta voin syödä tomaattia" - you know? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Olen kyllä tietoinen asiasta :D Olen siis saanut myös hiusväreistä haavoja päänahkaani ja siitä syystä alunperin vaalensinkin. Huomasin kuitenkin etteihän se vaaleakaan pysy sävytteillä kivana ja värjäsin takaisin tummaksi, tätä on helpompi yllä pitää ilman myrkkyjä. Muista tehdä pohja työtä ensin, juuri edellisessä postauksessa asiasta mainitsin! :)

      Poista
    2. Musta siis tuntuu että olen sille ammoniakille allerginen jota kaikissa kesto väreissä on, mutta en ole lääkäri, joten en ala diaknisoimaan itseäni :D

      Poista
    3. On olemassa myös ammoniakittomia värejä.
      JOS olisit allerginen hiusväreille ei moinen paluu olisi mahdollinen, hiusväriallergiasta ei voi parantua eikä siihen voi itseään siedättää. Hiusväriallergia koskee _kaikkia_ värejä joten edes niillä vaaleilla sävyillä värjääminen ei ole mahdollista ilman allergiaoiretta. Edes sillä ei ole väliä sisältääkö ammoniakkia, onko kesto vai kevytväri. Me hiusväriallergiset emme voi käyttää edes noita color maskeja.

      Ei ole tarkoitus olla tyly, mutta itseäni hiusväriallergikkona (ppd) ärsyttää kun ihmiset puhuvat allergiasta ja kirjoittavat siitä väärin. Herkkä iho on eri kuin allergia. Itse en voi sinun tapaasi "palata" brunetiksi.
      anyway väri sopii, ole tyytyväinen siihen.

      Poista
    4. Ei ollut tarkotus loukata sinua, mutta eipä kyllä tullut mieleenkään että se jotain ärsyttäisi :o Toisten oireet voivat olla leudompia kuin toisten, voin hyvin olla lievästi allerginen ja niinkuin mainitsin niin ainoastaan sille ammoniakille, enkä kaikille väreille. Mutta en ole lääkäri, joten en ala dianisoimaan itseäni.
      Todella sääli että sulla on niin! Tuleeko ihan hiusliiduistakin jotain oireita? Mutta sulle kyllä varmasti sopii omakin väri päähän, yhdessä vaiheessa mäkin oisin tahtonut oman värini takaisin :)
      Eikä mun iho ole herkkä, ainakaan millekkään muulle kuin hiusväreille ja kiitos, tykkään myös itse ja olen tyytyväinen :)

      Poista
  3. Upean näköinen tuo sun uusi hiuslook! Sulle käy tuollainen lämmin ruskea sävy todella kauniisti ♥ Upeita vaatteitakin oot löytänyt, kyllä se pitsi on vienyt myös tämän tytön sydämen. Ja hei kesällä se on aivan ihana pukeutua pitsiin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kiitos kata ♥ Iski kyllä muhunkin kovaa, paljon kaikkea kivaa ois löytyny mut päätin ottaa vaan nää lempparit mukaan :) Totta, pitsi sopii täydellisesti kesään! ♥

      Poista
  4. Kokeilin kans noita kenkiä kun olivat niin ihanat ja HALVAT?! mutta mitä ihmettä koko 40 oli iso ja 39 pieni :D...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle sit taas oli just täydelliset noi 37 :D Must tuntuu että ne oli puolikkaita kokoja ku joudun aina miettimään otanko 37 vai 38 tennareista mut nyt ne oli just eikä melkein :)

      Poista
  5. Muuten täytyy sanoo, että vaikka kaikki värit sopiikin sulle niin toi kuparinen ruskee kannattaa pitää, näytät siltä että toi väri vaan kuuluu sulle :D Mäkin oon aina haaveillut tosta väristä, mutta en vaan oo naamastani sellainen :(

    Tää näyttelijä alexandra breckenridge joka on esim american horror storyssa nuori siivoja on myöskin sellainen jolle kupari on kuin luotu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua voi kiitos! :) <3 Oon kyllä niin ihastunut tähän väriin, mut pelkään et kulahtaa heti :/ Oisko vinkkejä mikä/mitkä colormaskit kannattas ostaa, oranssi ja ruskee?
      Joo hälle sopii kyl täydellisesti kupari! :)

      Poista
    2. no joo niitä vähän sekotellen tarpeen mukaan :) Ne oranssit saattaa ehkä vetää liian oranssihtavaks yksinään, mutta mulla ei siitä oo oikein kokemusta niin paha neuvoa :D

      Poista
    3. Joo niin mäkin veikkaisin, täytyy varmaan vaan testailla :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Oi ihanaa että joku kysyy! :) Hyvin, avaimet asuntoon on jo ja osa tavaroista viety kotiin ♥ lauantaina viedään sängyt yms eli eka yö sillon siellä. Maanantaina mennään ikeaan ostoksille niin saadaan vähän täytettä asuntoon :) Vapun tienoilla aletaan rakentamaan aitaa elikkäs kiirettä pitää!

      Poista
    2. Kivaa :) laita kuvia heti kun voit, olen utelias! :D

      Poista
    3. Niin ja kiva että pää on kunnossa! Toi väri sopii sulle todella hyvin <3
      T. Turkoosiendippien kauhistelija

      Poista
  7. Ihanat hiukset! pakko kysyä, että millä värillä värjäsit hiuksesi? Vai olitko kampaajalla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua pakko myöntää etten ollenkaan muista huhtikuulle asti :o koska blondista värjäsin bruneteksi oletan että oli garnierin mahonki/kupari tai joku muuu puna sävyinen, jottei väristä tule vihreä :)

      Poista
    2. Apua pakko myöntää etten ollenkaan muista huhtikuulle asti :o koska blondista värjäsin bruneteksi oletan että oli garnierin mahonki/kupari tai joku muuu puna sävyinen, jottei väristä tule vihreä :)

      Poista
  8. Mistä ostit nuo valkoiset pitsitennarit ?

    VastaaPoista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥