1 DIY: Christmas cards - JennyJanette

DIY: Christmas cards

Nyt on joulukuun 3päivä ja mun joulufiilis on jo ihan huipussaan, mä täällä jo hymisen joululahjoja ja askartelen joulukortteja. Pakko myöntää että on ensimmäinen vuosi, kun mä oikeasti nään vaivaa joulun eteen. Olen sanonut monelle sukulaiselle että multa ei joulukortteija heru, koska sitten niitä odotetaan taas ensi vuonnakin tai joku pahastuu ketä ei ole korttia saanut. Askartelu vimma kuitenkin iski ja kovaa, joten minkäs sille itselleen voi. Mun on kuitenkin säästettävä jossain asiassa ulkomaan reissun vuoksi, onhan se kuitenkin jo 2viikon päässä joulusta eikä palkkaakaan ehdi tulemaan ennen sitä. Ostin vain perheenjäsenille pienet lahjat ja muille annan sitten oma tekemät kortit :)

Tarvitset: Sakset, kartonkia, tulostimen/kuviopaperia, puuvillalankaa, liimaa ja kyniä.

Tämä joulukortti vinkki on todella pirteän näköinen mutta hirmu helppo toteuttaa! 
Tein näin: Tulostin erillaisia kuviollisia papereita ja leikkasin niistä kolmioita ja ympyröitä. Tämän jälkeen taitoin muodot keskeltä ja liimailin sivut toisiinsa kiinni, niin että tuli tuollainen viukamainen 3D kuusi/joulupallo. Liimasin ne kortti pohjiin kiinni ja lopuksi tein värjätystä puuvillanarusta pienet rusetit koristamaan päihin. Todella helppoa vai mitä? Tämä oli mielestäni tekemistäni korteista kivoin ohje, joten tahdoin jakaa sen teidän kanssanne. Näitähän voi tehdä vaikka jokaiselle sukulaiselle ja vaihdella vain tulostettuja kuvioita :)

Tein yhteensä 8 erillaista korttia, mutta kaikki eivät ole esittelemisen arvoisia. Kuitenkin vielä pari onnistunutta, joista melkein kuvien perusteella pystyy päättelemään miten tehty:


Aijotko sinä tehdä joulukortteja tänä vuonna? Tykkäsitkö kortti vinkeistä?

Muistakaaha osallistua meikkisetti arvontaan täällä. On hyvät mahdollisuudet voittoon koska osallistujia on vasta alle 20.


9 kommenttia

  1. Upeita kortteja.Olet lahjakas askartelia. <3 Rakastuin niin sun hiuksiin :)

    Blogissani on ihanan BPface puuteripaljetin arvonta.Millä pystyy myös korostaa tai varjostaa kasvoja.Toivottavasti osallistut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista marika! <3
      Oi kiitos vinkistä, käyn pian osallistumassa kuullostaa kivalta! Toivottavasti säkin osallistut mun blogissa mineraali meikkisetin arvontaan :) <3

      Poista
  2. On kyllä upeita kortteja! :) Tosi kiva idea. Itse tilasin tänä vuonna Ifolorilta valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jasmina :) mutta ei ifolorinkaan hullumpi oo, meinasin myös itse tilata tottulakki kuvia waldosta mutta päätin sitten säästää sen 0,09€ mitä yksi kuva nyt maksaa :D

      Poista
    2. Niin siis tosiaan multa löytty kaapista kaikki näiden tekemiseen, olisihan muuten tullut varmaan kalliimmaksi :)

      Poista
  3. Tosi söpöjä kortteja :)

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi, oli pakko päästää sisäinen lapsi irti ja päästä askartelemaan :D ihan kivojahan näistä sitten tuli :)

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥