1 TOP 10 SYKSYN MUST-HAVE TUOTETTA - JennyJanette

TOP 10 SYKSYN MUST-HAVE TUOTETTA

Moikka murut! Ihan ekaks tahdon pahotella postaus ryöppyä joka todennäköisesti saapui jokaisen lukijani bloggeriin. Mulla tosiaan kävi pieni kämmi kun latasin eilen uuden mallin blogiini ja huomasin ettei sitä pysty muokkaamaan kuin html koodin avulla joten luulin sitten varmuuskopionnin palauttavan vanhan ulkoasuni, mutta sehän koski pelkkiä postauksia ja siinäpä vasta hupia olikin kun kaikki 3-4vuoden takaiset postaukset julkaistiin uudestaan kahteen kertaan. Ilmeisesti ainakin yhdellä lukijalla paloi käämit sillä huomasin että yksi on poistui ongelman aikana :'(  Ongelma on nyt suurimmaksi osaksi korjattu, yli 4 tuntiahan siihen meni. Ensikerralla lupaan että palkkaan jonkun tekemään mallin muutoksen puolestani! :'D Olen saanut paljon positiivista palautetta postaustahdin parantumisesta, mutta tahtoisin kuulla että  onko tämä jonkun mielestä jopa häiritsevää? Toivon että jokainen tähän postaukseen kommentoiva mainitsisi mielipiteensä jatkaakko samaan malliin eli useampi postaus viikossa jos on aihetta vai riittääkö yksi postaus.


Mutta sitten itse tämän päivän aiheeseen, facebookissa sain toiveen että tekisin syksyn must have listan ja tartuinkin pikapuolin toiveeseen, sillä minulle on tärkeää kuulla toiveistanne.


Nimikaulakoru - Tämä on ollut itseasiassa jo kauan hankinta listallani eikä mielestäni tämän suosio ole ikinä laskenut. Valitettavasti en ole kuitenkaan ottanut asiaa vielä toteutukseen mutta jos nyt tämän syksyn aikana se toteutuisi. 

Löysä neule kauluksella - Näin syksyllä on aivan ihana pukeutua mukaviin lämpimiin neuleisiin joten sellainen ihan ehdottomasti löytyy tältä listalta.

Nahkalegginssit - Tahtoisin mustien farkkujen rinnalle näyttävämmät legginssit joten nahkaiset tai nahkajäljitelmät olisivat samalla hiukan normaalista poikeavat sekä muodikkaat.

Uusi hajuvesi - Mulla on todella monia hedelmäisiä kesäisiä tuoksuja, joten siihen vastapainoksi olisi kiva saada kukkainen pehmeä tuoksu. Olen kuullut Burberry Londonin olevan sellainen.

Ylipolvensukat - Nämä olisi ihana lämmittävä lisä etenkin kotioloihin.

Kara tekoripset - Tajusin että yksi suurimmista kuukausittaisista menoistani on ripsienpidennykset. Käyn noin 3viikon välein ripsihuollossa joten mulla menee lähes sata euroa joka kuukausi tähän hupiin. Olen miettinyt ripsienpidennyksistä luopumista ja siirtymistä edullisiin Karan tekoripsiin jotka ovat 100% aitoa hiusta. Samalla hinnalla kun käyn kuukaudessa ripsihuollossa saisin näitä 30kpl joka riittäisi useaksi kuukaudeksi.

Keraaminen 13mm kiharrin - Ei mikä tahansa kiharrin vaan ainoastaan 13mm paksuinen sellainen jolla saa tehtyä aivan ihanat lähes afromaiset kiharat. Tämä olisi kivaa vaihtelua hollywood kiharoille. Tämä on muuten menossa ensi palkasta tilaukseen!

Vapaa-ajan laukku - Mä mokaan usein siinä että käytän samaa laukkua töissä ja vapaa-ajalla, eli laiminlyön mun laukkuja sullomalla ne pukukaappiin. Haluaisin yhden tämän tyylisen laukun jotan "en raaski käyttää" töissä.

Mokkaiset nilkkurit - Ostinkin jo viime viikolla itselleni mokkaiset ylipolvensaappaat jotka olisivat myös olleet tällä listalla. Omasta mielestä tällä hetkellä mokkaiset materiaalit kengissä on tällähetkellä hotimpaa kuin kiiltävä nahka.

Matta huulilakka - Kuvassa tosiaan on vaikeasti tavoiteltavat kalliit Kylie liquid matte huulituotteet, mutta ihan ylipäätään tahtoisin pigmenttisen Candy K sävyisen huulilakan joka säilyy huulilla pitkään. Ostinkin Maybellineltä Vivid matte liquid tuotteen joka koituikin suureksi pettymykseksi, joten vielä on hakusessa tämä must-have tuote.

Mitä teidän syksyn must-have listaltanne löytyy? :)




Xoxo JennyJanette



12 kommenttia

  1. Jes kiitos Jenny tästä ☺️
    Mielestäni postauksia ei tule liian usein ja luenkin niitä omaan tahtiini, kun ehdin. 👍🏻
    Mahtavaa että huomioit lukijasi näin ja pyrit vastaamaan toiveisiin. Tänään meni ihan nappiin 👌🏻
    Se on sitten ostettava neule vielä ☺️

    Terkuin. Jonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäsit 😍 Mäkin olen tuossa itse samaa mieltä että lukee sitten kun ehtii ja sen verran kun jaksaa ja sitten taas niille jotka tahtovat lukea usein niin on myös mahdollisuus siihen ☺ Kiitos mielipiteestä ❤

      Poista
  2. Haluisin kokeilla noita Kylie juttuja mut oon kuullut et ne on aika hintavia niin saapi sitä sitten odotella varmaan muutamat setit jahka saa raha-asiat tasapainoon vauvelin kanssa kun hän tohtii saapua :D

    ~ Jasmin N
    Little Things With Jassy
    Bloglovin’

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä vähän hintavia, mutta toistaalta joku Mac on kalliimpaa kun tuossa on kumminkin se rajauskynä mukana :) Onnea tulevasta pienokaisesta! <3 :-)

      Poista
  3. Oi kivoja tuotteita, mäkin haluaisin tollaisen neuleen missä olisi jokin kiva kaulus :-) Kylien lipkittejä olisi myös kiva päästä kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysät lämpimät neuleet on kyllä ihan parhautta 😍 kiva että tykkäsit! <3

      Poista
  4. Tollainen neule olisi ihan täydellinen vaatekappale syksyyn! <3 Oon katellut mm. youtubesta meikkivideoilta noita Kylien lipkittejä, ne vaikuttavat ihanilta :)

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Täytyy seurata valikoimia ja tilata kun löytyy sopiva kohtuu hintaan :)

      Poista
  5. Ehdottomasti tähän tahtiin mihin olet päässyt. Mukavampi lukea blogia jola päivittyy usein, itseltä ainakin sellaiset blogit yipahtavat pikku hiljaa pois lukulistalta kun tarpeeksi monta kertaa sivulla käy niin ettei uutta luettavaa ole ilmaantunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Melissa! <3 Tietysti tulee varmasti viikkoja jolloin en ehdi tekemään kuin yhden postauksen kun kumminkin teen töitä viidesti viikossa + siihen vielä kaikki omat menot.. pyrin kuitenkin pitämään tästä tahdista kiinni :)

      Poista
  6. Voisin kotiuttaa kaikki kollaasin kamat. Neuleita ei koskaan voi olla liikaa, nilkkureista on huutava pula ja vitsit nuo Kylien meikit saa ihan veden kielelle. :) Ihanan inspiroiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että oli mieleinen, ihana kommentti!:) ❤

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥