Käytännöllisempi koti osa 1

| on
11:57
Heipodei! Tässä vuoden omakotitalon omistajana on tullut huomattua monia pikku juttuja jotka saisivat olla mielestäni käytännöllisempiä ja koitetaan tehdä kokoajan pieniä parannuksia. Tähän asuntoon oli joku edellisistä omistajista asentanut ylös lukittuvat kaapistot, mutta ne eivät olleet käytössä, joka on musta hassua sinäänsä, koska sehän helpottaa huomattavasti esimerkiksi astioiden ottamista kaapista kun saa molemmat kädet käyttöönsä :D Lisäksi mausteet tuottivat pientä päänvaivaa kun edellisessä asunnossa oli tasot kaapissa mutta täältä ei löytynyt yhtään tasoa eikä minkään laista maustetelinettä eli olihan se pakko sellainen kaappiin fixata. Suunnittelin myös liesi tuulettimen ympärille jonkunlaista kehikkoa johon saisi parit käytetyimmät mausteet. No anyway uhrikseni joutui tälläkertaa kuivatarvike laatikko joka oli täynnä erikokoisia pusseja ja purnukoita, niin tuunasin sen käytännöllisemmäksi.

Näitä lasipurkkeja löytyy tokmannista kolmea eri kokoa joista isoin ja pienin on sivuttain sekä pystyyn käännettävä, joka tietysti helpottaa esimerkiksi ylhäältä päin ottamista ettei koko purkkia ole pakko nostaa pöydälle vaan voi vain avata korkki ja ottaa mitan kanssa. Ajattelin että tuohon isompaan purkkiin ei koskaan tule mahtumaan pussillinen jauhoa mutta kyllä se sinne vain hujahti, ehkä isompi pussi ei mahtuisi mutta itse en ole kovinkaan kova leipomaan että sellainen monen kilon pussi tulisi edes käytettyä ennen kun päiväys menee. Nuo pienet purkit puolestaan on hyvän kokoisia mausteille, leivinjauhoille, vanilijasokerille yms joka myydään yleensä pienemmissä paketeissa eikä sitä tule käytettyä kuin teelusikallisen verran kerralla. Isot purkit maksoivat muistaakseni 5,99€ pienet 1,29€ ja keskikokoiset 1,99€.

Purkkeihin tulostin tarratulostimella pienet merkinnät mitä ne sisältävät jottai ei mene sitten tomusokerit ja perunajauhot sekaisin, koska itse en ole mikään haka niiden tunnistamisessa. Tarratulostimen ostin aikoinaan Clas Ohlsonista muistaakseni parillakympillä. On kyllä pakko myöntää että helpottaa kovasti arkea kun laatikosta ei tarvitse enään siivota revenneitä pusseja ja tonkia koko laatikkoa että tietää kauppaan lähtiessä onko siellä niitä makaroonipusseja enään :D Tarkoitus olisi tehdä tämä sama juttu myös kaikille mausteille, sillä on se vain helpompi tarkistaa tällä tavalla mitä kaapista löytyy kun ei ole peittäviä etikettejä purkeissa ja pusseissa. Ihanaa tiistai päivää kaikille! :)

Millaisia kuiva-aine säilytysratkaisuja teillä on?

Xoxo JennyJanette
6 kommenttia on "Käytännöllisempi koti osa 1"
  1. Kiva idea! Olen itse koittanut toteuttaa tätä samaa, mutta tässä nykyisessä asunnossa tila loppuu kesken, enkä saisi kaikkia purkkeja ja purnukoita mihinkään mahtumaan! :/ Tulevaan kotiin otan kyllä varmasti tämän saman idean käyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelin ensin et ostan tuosta parit purkit vaan mutta innostuinkin asiasta(kyllästyin sekasortoon) niin lähdinkin hakemaan heti lisää purkkeja :D Meillä oli sitten taas edellisessä asunnossa puolet enemmän keittiökaappeja niin koitan tällä tavalla vähän sopeutua asiaan ;D

      Poista
  2. Todella näppärää! Pitäisi itsekin laittaa keittiön kaapit järjestykseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä! Arki helpottu huomattavasti kun ei tarvitse kaivaa ja etsiä ja arpoa kuinka monta makaroonipussia sieltä löytyykään :D

      Poista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥