New York Part 3

| on
15:51
Heiii ja ihanaa maaliskuuta kaikille! Auringolla on kyllä super hyvä vaikutus mun mielialaan ja paljon energisempi fiilis, samalla tajusin että enään kaksi kuukautta että pääsen taas ihanaan jenkkilään takaisin! Siksi nyt tuleekin New Yorkin postaus part 3 :) Nyci jää kyllä lämpimästi mieleeni ja varmasti joskus vielä tullaan käymään siellä.





Statue of Liberty - Lautat lähtevät Manhattanilta liikkeelle Statue Cruises parkista noin puolen tunnin välein ohittaen vapaudenpatsaan ja saapuen Staten Islandiin. Tämä lautta on ilmainen eli erillisiä lippuja ei tarvita mutta jos haluaa siitä vielä jatkaa itse Liberty Islandille liput voi varata esimerkiksi getyourguide.fi tai City Discoveryn sivuilta. Itse päädyimme vain tuohon lautalla ohittamiseen sillä emme kaivanneet lähempää tutustumista patsaaseen vaikka olihan se mahtavan kokoinen :D 



Top of The Rock- Varasimme liput kolme viikkoa ennen reissua tietämättä milloin tulee pimeää ja jälkeenpäin mietittynä olisi pitänyt mennä parituntia aijemmin jotta olisi saanut myös vähän vähemmän hämärässä kuvia koska tuollahan olisi puoli seiskalta ollut ilman rakennusten valoja pilkkopimeää joka tietysti on hiukan haastavaa kameralle, varsinkin ilman kameranjalustaa :D Sitä valomerta oli kyllä kaunis seurata niin korkealta. Top Of the Rockissa pääsee Manhattanin ylle, tähystämään New Jerseyyn, Brooklyniin ja Queensiin. Sieltä näkyy myös korkea Empire State Building kokonaisuudessaan ja iltasella oli maaginen nähdä suuri pimeä alue joka puolestaan oli Central Park, eihän sitä muuten oikeastaan hahmottaisikaan kuinka iso puistoalue on kyseessä. Top of The Rock sijaitsee 50th Streetillä Fifth and 6th Avenuen välissä.

American Museum of Natural History - On yksi maailman isoimmista luonnontieteellisistä museoista. Siellä pääsee tustumaan esimerkiksi dinosaurusten historiaan joiden luuranko mallit ovat nähtävillä niiden oikeissa kooista. Tuonne mennessämme mulle sattui moka joka siinä tilanteessa ei ollenkaan naurattanut, nimittäin käytimme ensimmäistä kertaa uperia ja auto jättikin meidät keskelle tietä ja siinä kun piti nousta autosta avasinkin oven tietysti tien reunan puolelta mutta sieltä tuli järjetöntä vauhtia pyöräilijä joka pamahti ovea päin..🙈 Luojan kiitos uperkuski oli todella mukava eikä ollut moksiskaan asiasta toisin kun pyöräilijä huusi mulle pääpunasena :D Oikeastaan ihmettelen vähän että miksi se edes yritti mahtua siitä välistä, mutta onneksi selvittiin säikähdyksellä eikä autoon tai pyöräilijään tullut vahinkoja!

Aktiviteetit kahdelta(varattu paikkojen omilta sivuilta erikseen):
Empire State Building 68,88 € Top Of The Rock 65,05 € American Museum of Natural History 42,10 € Ripley's Believe it or Not! Times Square 49,90 € Jääkiekkopeli 200,00 €

Mun sydämmestä puolet on omistettu puolet jenkeille ja NY oli kaikin puolin upea, mutta jos kysytään Kalifornia vs New York niin kyllä se Kalifornia on 😍

Xoxo JennyJanette
7 kommenttia on "New York Part 3"
  1. Mä niin haluan New Yorkiin!! Upeen näkönen paikka :')♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä upea paikka täysin eri kuin muu amerikka <3

      Poista
  2. Todella upeita kuvia ♥ New York on kyllä varmasti ihan mieletön paikka käydä :)

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi upea varmasti mennään joskus uudelleen :-) <3

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Vielä upeampaa paikan päällä oli kyllä kauniit maisemat ylä ilmoissa kuin lautaltakin❤

      Poista
  4. Oli niin ihana lukea sun NY postauksia kun juuri itsekkin olin siellä :) Samoissa paikoissa ollaan käyty ja ihania kuvia olet ottanut <3 Haluaisin tuonne niin paljon takaisin, mutta ehkä joskus :)

    VastaaPoista

►Ihanaa kun kommentoit, vastaan ja julkaisen sen niin pian kuin mahdollista! ♥